"Tietysti noutamaan kivet tänne."
"Mikkä kivet?"
"Juuri ne kivet, joista vauvalle tehdään talo."
"Mikkäs ne on pantu?"
"No sinne leikkikamariin."
"Nii", myönsi nyt Bobboker, ja samaa arveli mammakin mennessään takaisin istumaan.
"Kai sitä nyt saa rauhaa pari-kolme minuuttia, ehkä viisikin", mutisi mamma ruvetessaan taas parsimaan. "Mutta vähitellen tässä alkaa koko tuo työ jo inhottaa."
Hyvää rauhaa kestikin runsaasti kaksi minuuttia, vaan ei kolmea, sillä ovikello soi kiivaasti, ja kun ei kukaan tullut avaamaan, soi se uudestaan. Nyt mamman mieleen johtui, että palvelustyttö oli arvatenkin kotoa poissa.
"Voi voi sentään, kun ei vaan olisi joku vieras", huokaili mamma, ravisteli ja silitteli vaatteitaan siistiksi, järjesteli hiuksiaan peilin edessä kuntoon muutamin hätäisin tempuin, riensi avaamaan oven ja sai sieltä vastaansa — kaksoiset.
"Meillä on nyt — mutta mikäs nyt on, mamma?" sanoi Fred ihmetellen.