"Oi, Alice täti! olemme soittaneet jo monen talon pihalla ja saaneet kokoon jo melkein dollarin. Me sanoimme kaikille, että me soitamme siksi, että saisimme rahaa, millä Harry eno voisi ostaa hevosen ja vaunut!"
"Menkää heti kotiin!" toisti rouva Burton, "ja menkää takatietä. Minä itse lähden myöskin — ja teidän on ehdottomasti oltava kotona, kun minä tulen."
Hitaasti ja vastenmielisesti taiteenharrastajat alistuivat tuomioon ja läksivät tallustelemaan kotiin päin. Rouva Weathervane suuteli osaaottavasti kiihtynyttä vierastaan. Ihmisiä kokoontui oville ja ikkunoihin katselemaan tuota lähtöä, mutta mitä välittivät pojat yleisestä huomiosta, kun heidän suunnitelmansa näin oli tehty tyhjäksi! Niin surullisen näköisiä he olivat ja niin raskaat olivat heidän askeleensa heidän lähestyessään enonsa taloa, että Terry, joka makasi pääkäytävän edessä taloa vartioiden, vain kysyvästi heilautti häntäänsä eikä muuttanut asentoa, kun pojat astuivat yli kynnysmaton, jolla se lepäsi. Hetken kuluttua ajoneuvot pysähtyivät oven eteen, ja rouva Burton hypähti niistä alas, kiiruhti sisälle ja huudahti:
"Kuinka te saatoitte käyttäytyä niin tyhmästi ja sopimattomasti?"
"Tämä on jo toinen asia, josta emme paljoa ymmärrä, vaikka meille sitä selitettiin. Luulimme, että me voisimme olla aivan yhtä kiltit Harry enolle ja sinulle, kuin italialaispojat ovat isälleen ja äidilleen, ja kun me sitä yritimme, käskit sinä meitä heti menemään kotiin", selitti Willy.
"Te oli aivan tamaa kuin tanoa: 'Älä tee niin!'" sanoi Toddy.
"Ja juuri kun me saimme niin hyvin rahaa!" jatkoi Willy. "Isä sanoo, etteivät muutamat isot miehetkään saa enempää kuin dollarin päivässä, ja me saimme dollarin niin vähässä ajassa. Se oli kait siksi, että me kerroimme totuuden joka paikassa — kaikille me kerroimme, että me tahdoimme rahaa siksi, että Harry eno voisi niillä ostaa hevosen ja rattaat."
Harry eno oli hammassärkynsä pakottamana kenenkään huomaamatta palannut New Yorkista ja ennätti parhaiksi kuulemaan Willyn kertomuksen lopun. Muut seikat hän kuuli vaimoltaan. Hänen ilmeensä kertomusta kuunnellessaan, sisarenpoikiin suunnattu katse ja tuimuus, jolla hän tarkasteli rakastamaansa viulua antoivat poikien tuntea, kuinka suunnattomasti voi erehtyä koettaessaan ilahduttaa toisia ihmisiä. Nuorten miesten synkkiä mietteitä ei mikään voinut iltapäivän kuluessa hälventää, ja kun he olivat asettuneet levolle, rukoili Willy hartaasti mutta raskaalla mielellä: "Rakas Jumala! Minua on taas moitittu siitä, että olen tahtonut tehdä jotakin oikein hauskaa toisille. Minä luulen, että voin kuvitella, miltä Jeesuksesta ja hyvistä profetoista tuntui. Varjele, rakas Jumala, ettei minua ristiinnaulita, siksi, että olen tehnyt hyvää, Kristuksen tähden, amen!"
Ja Toddy rukoili: "Jakat Jumala, minulle on taat tanottu: 'Älä tee niin', ja minutta tädin pitäiti hävetä. Ole hyvä ja opeta häntä häpeämään. Amen."