Rouva Burton loi katseensa nopeasti alas ja oli ensin hakevinaan jotakin, mutta mies tunsi vaimonsa luonteen liiaksi hyvin antaakseen tämän viekkauden johtaa itseään harhaan. Mahdollisimman hellällä äänellä hän virkkoi:
"Sanoppas nyt totuus, tyttöseni. Etkö sinä ole oppinut enemmän kuin he?"
Rouva Burton vältti yhä miehensä katsetta, mutta vastasi kuitenkin ihailtavan maltillisesti:
"Minä olen oppinut koko joukon, niinkuin aina on tehtävä, kun joutuu uusien ihmisten kanssa tekemisiin, mutta opetus, jonka täysikasvaneena saa, lisää voimia ja kykyä opettaa toisia."
Herra Burton tarkasti uteliaana vaimoansa. Uteliaisuus muuttui pian jakamattomaksi ihailuksi, mutta kun hän taas katsoi peiliin, ei hän voinut nähdä kasvoissaan muuta kuin sääliä. Sillävälin oli lasten laulu lakannut. Portaissa kuului pikku jalkojen astuntaa ja koira ulvahti vihaisesti. Kaikesta päättäen pojat olivat lähteneet huoneestaan. Sitten kuuli herrasväki Burton, kuinka heidän huoneensa oven kahvaa kierrettiin. Kun tulijat huomasivat, että ovi oli lukossa, potkaistiin ovea äkäisesti. Sitten kuului huuto:
"Päästäkää!"
"Mitä tahdotte?" kysyi herra Burton.
"Minä tahdon tulla sisälle", vastasi Willy.
"Minä myötkin", piipitti Toddy.
"Mitä varten?" kysyi herra Burton.