Herra Burton loi vaimoonsa omituisen katseen. Tätä ei rouva Burton ollut huomaavinaan, vaan kysyi:
"Mitä hauskaa halusitte meille kertoa?"
"Sitä että —"
"Minä — minä — minä —" keskeytti Toddy.
"Ole vaiti", komensi Willy. "Minä aloin ensiksi."
"Minäpä ten kektin", puolustihe Toddy.
"Kuules nyt, Tod. Minä kerron sen ensiksi heille, ja sitten sinä saat pyytää heitä siihen suostumaan, eikö se sovi?" Ja odottamatta Toddyn vastausta hän jatkoi:
"Me tahtoisimme lähteä huviretkelle. Isä lainaisi vaunut ja me ajaisimme koskille ja pitäisimme koko päivän hauskaa. Se on maailman kaunein paikka. Te voitte siellä keinuttaa meitä isossa keinussa, viedä meidät uimaan, ostaa ravintolasta limonaadia ja me voimme heittää veteen kiviä, soudella, ottaa kiinni kaloja ja juosta kilpaa. Kaikkea tätä, paitsi sitä, mistä minä ensiksi puhuin, voimme me tehdä yksin, ja sinä, Harry eno, voit maata Alice tädin kanssa nurmikolla puiden alla ja polttaa sikaareja ja olla iloinen, siksi, että meillä on hauskaa. Niin isä aina tekee. Ja täytyy ottaa paljon evästä mukaan, sillä pikku pojille tulee huviretkillä hirveä nälkä. Niin, ja sitten sinä eno voit heittää Terryn veteen uimaan puunkappaleiden jäljessä — minä lyön vetoa, ettei se omin neuvoin pääse ylös vedestä."
"Mutta eväitä pitää olla paljon", sanoi Toddy, "muuten ei ole ollenkaan hautkaa. Lähdettehän? Me olemme olleet koko aamun niin kauhean kilttejä. Minä olen laulanut tunnuntai-lauluja, niin että minun kulkkuni on aivan hiekkanen."
"Aivan mitä?" kysyi rouva Burton.