"En tiedä," sanoi Toddy katsoen kysyvästi tätiänsä silmiin ikäänkuin koettaen palauttaa jotakin mieleensä.
"Eikö teillä sitten ollut nälkä aamiaisen aikana?" jatkoi rouva Burton.
"Minä — minä — minä — niin, minä tajkotan, että vattani oli nälittään, mutta hampaat eivät olleet — niin te oli. Nyt minä tahtoitin kaikitta mieluimmin tajdiineja ja piijakkaa."
"Mikä henkiolento!" huudahti rouva Burton antaen Toddylle pari korppua.
"En minä muistanutkaan että minun oli nälkä, ennenkuin Tod siitä puhui.
Ja sitte minä tahtoisin juoda."
Willy sai myöskin korppuja, ja vaunut pysähdytettiin erään tien varrella olevan kaivon luona. Herra Burtonin hypätessä alas ajoneuvoista täytyi Terryn muuttaa asentoa. Tätä koettivat pojat kaikin tavoin estää, ja seuraus oli, että Terry äkkiä hyppäsi maahan ja läksi Toddyn toruessa juoksemaan kotiin päin. Willy sanoi:
"Terry ei koskaan pääse taivaaseen — Terry ei tahdo tehdä toisia onnelliseksi."
Taas jatkettiin matkaa, mutta jonkun ajan kuluttua sanoi Toddy:
"Minä olen kauheatti janoittani."
"Miksi et juonut Willyn kanssa yht'aikaa?" kysyi herra Burton.