Rouva Burton irrotti toisen kätensä Willyn ympäriltä ja nojasi siihen miettiväisenä päätään. Willy vilkaisi ylös ja huudahti:
"Kas niin täti, nyt sinä olet taas niin kaunis. Sano, Alice täti, eikö eno pidä sinusta hirveän paljon, kun sinä olet tuon näköinen?"
Rouva Burton koetti muistella, oliko asianlaita niin, mutta ennenkuin se ehti hänelle selvitä, näki hän pienen kiharaisen pään, joka varovasti kurkisteli oven raosta. Ja vähitellen itse Toddy tuli esille.
"Minutta tinä olet paha veli, Willy", sanoi hän, "teekuttuitta odotettiin tinua ja leivoktia, ja minun täytyi työdä kaikki mantikat, etteivät pahat muujahaitet oliti päätteet niiden kimppuun. Ja titte minä töin kaalinlehden, jolla majjat olivat, etten minä enää tuliti nälkäitemmäkti."
"Siinä se nyt on!" huudahti Willy hypähtäen pois tätinsä sylistä. "Jos minä vain olen hyvä jollekin, tulee heti jotakin ikävää."
"Sen verranko sinä vain tädistä välitätkin, Willy?" kysyi rouva Burton.
"Ovatko leikki-teekutsut tärkeämmät kuin tätisi?"
Willy mietti hetken aikaa. "Mutta olithan sinäkin pahoillasi, kun sinun teekutsusi menivät hukkaan syntymäpäivänäsi viime viikolla. Ne olivat kyllä suuremmat kuin meidän, mutta olethan sinä itsekin isompi minua. Minäpäs en itkenyt ollenkaan."
Rouva Burton huomasi hyökkäyksen, mutta ei voinut sitä välttää. Tänään ja toivottavasti ainoan kerran eläessään täysikasvanut oli joutunut lapsen asemaan ja hänelle selvisi, kuinka paljon itsekkäisyyttä, sekä henkistä että fysillistä oli ollut hänen suhteessaan lapsiin. Huomio ei ollut mieluinen ja se kävi yhä nöyryyttävämmäksi, mitä enemmän hän sitä ajatteli. Koettaakseen karkottaa näitä ajatuksia hän nousi ja haki ruokasalin kaapista kummallekin pojalle suuren kappaleen kakkua. Ojentaessaan niitä pojille hän sanoi:
"Ei täti niin paljon ajattele kakkua, että täti sentähden kieltäytyisi antamasta sitä teille aterioiden välissä, mutta pikku pojille ei ole terveellistä muulloin kuin säännöllisten aterioiden aikana syödä niin vaikeasti sulavaa ruokaa. On täysikasvuisia ihmisiä, jotka kerran olivat iloisia pikku lapsia, mutta jotka nyt ovat käyneet ikäviksi vain sentähden, että heidän ruuansulatuselimensä eivät ole kunnossa, he kun ovat syöneet sopimattomina aikoina sellaista, joka on heidän ruumiilleen ollut liian täyttävää ja huonosti sulavaa."
"Emmekö me sitten voi syödä jotakin keveämpää ja yksinkertaisempaa, joka sitten sekottuisi kakun kanssa meidän vatsassamme?" kysyi Willy tunkien suuntäyteisen kakunpalasen poskeensa. "Eiköhän hyytelö tai vatkattu kerma sopisi. Menenkö minä pyytämään niitä keittiöstä?"