"Meneekö pöly ja vetujin tavu kotkaan henkitiin tilmiin, ja alkavatko enkelipojat itkeä ja itot ihmitet tanoa jumia tanoja?" kysyi Toddy.
"Ei tietystikään", vastasi rouva Burton. "Taivaassa ei itketä eikä käytetä rumia sanoja."
"Mitä enkelit tekevät, kun heille nousee vesi silmiin heidän kuunnellessaan soittoa ja heistä tuntuu kuin kulkisi tuulenhenki heidän lävitsensä?" kysyi Willy.
Rouva Burton koetti kääntää keskustelua hänelle tutummalle alalle ja kysyi Willyltä tiesikö tämä, että oli olemassa sadoin kerroin korkeampia vuoria, kuin mitä Haukanpesänkallio oli.
"Voi ihmettä! En minä sitä ole tiennyt", huudahti Willy. "Sellaisilta vuoriltahan voi katsoa taivaaseen sisälle, eikö voikin?"
"Ei", sanoi rouva Burton vähän kärsimättömänä siitä, että hänen ponnistuksensa olivat johtaneet tuollaisiin tuloksiin. "Sitäpaitsi ovat niiden huiput ikuisen lumen peittämät, eikä sinne voi kukaan päästä."
"Tilloinhan pikku enkelipojat voivat tiellä leikkiä lumitotaa, eikä kukaan paha miet tule tanomaan: 'Ei taa'", sanoi Toddy.
Rouva Burton yritti taas.
"Katsokaapas, kuinka korkealle tuo lintu lentää", sanoi hän osottaen haukkaa, joka leijaili korkealla kallion yläpuolella.
"Niin", sanoi Willy, "Se voi mennä taivaaseen milloin vain tahtoo, kun sillä on siivet. Minä en voi käsittää, miksi linnuilla on siivet, eikä pikku pojilla ole."