"Tehän on hijveää, tittenhän niittä ei ole paljon mitään työtävää.
Mutta minä panen toiteen pulvejia, niin että ainakin te paituu."
"Pelkäänpä, ettei se käy", sanoi rouva Burton.
"Mutta voihan titä tentään koettaa", pyyteli Toddy. "Vo-voii, Willy kejittee minun kakkujani!"
"Mitä ihmeessä tarkotat keritsemisellä?" kysyi rouva Burton.
"Hän ottaa jutinat minun kakkuni päältä ja tilloinha hän kejittee ne."
"Minä vain ajattelin, että olisi hauskempi, jos eivät kaikki olisi samanlaisia", selitteli Willy pistäen nopeasti rusinat varmaan talteen. "Näetkö, Toddy, nyt sinulla on kahdenlaisia kakkuja!"
"En minä tahdo kahdenlaitia kakkuja", kirkaisi Toddy. "Minä leikkaan auki vattati ja otan jutinat takailin."
Täti torui Willyä, ja Toddy rauhottui, kun veljen kakuilta siirrettiin rusinoita hänen kakuilleen. Sitten muutamia noista pikku pannuista pantiin vapaaseen paistinuuninnurkkaan, ja seuraavan neljännestunnin kuluessa oli rouva Burton pakotettu ainakin parikymmentä kertaa katsomaan, olisivatko ne jo kypsät. Kun ne vihdoin valmistuivat, olivat Toddyn kakut aivan matalia ja kivikovia.
"Pane noihin toitiin leivinpulveria, täti", pyyteli Toddy.
"Ei siitä olisi mitään hyötyä", sanoi rouva Burton.