Yhä uudistuvat pyynnöt johtivat vakavaan erimielisyyteen Toddyn tahdon ja esivallan välillä. Toddy murjotti ja hävisi lopulla mukanaan yksi noista kallisarvoisista pannuista. Kun hän vähän ajan kuluttua palasi, oli paistaminen loppuun suoritettu ja leivinuunin suu auki.
"Kyllä minä tentään paittan tuon viimeitenkin", sanoi Toddy pistäen viimeisen kypsentämättömän leivoksen uuniin ja sulkien suun. "Annathan meille nyt teetä omien leipiemme kantta", sanoi Toddy käyden vähitellen taas entiselleen. "Ja voithan tinäkin tulla, jot tahdot."
"Mutta eikö sinusta hänen pidäkin tuoda jotakin mukanaan?" kysyi Willy.
"Niin tehdään aina pikku poikien teekutsuissa ulkona."
Rouva Burton ratkaisi itse tyydyttävällä tavalla tämän kysymyksen tuomalla kannullisen mehuvettä. Pöytä vedettiin mahdollisimman lähelle ovea; siten koetettiin välttää liedestä säteilevää lämpöä. Willy talutti tätinsä kunniapaikalle pöydän päähän, ja kun kaikki olivat istuutuneet, kysyi hän:
"Onko tässä sinusta niin paljon tavaraa, että pitää lukea siunaus? Toisinaan me luemme siunauksen, toisinaan emme. Se riippuu siitä, kuinka paljon syötävää me olemme saaneet."
Rouva Burton suunnitteli nopeasti pienen valaisevan luennon periaatteesta, johon ruuansiunaamistapa nojautuu. Mutta mitä etua siitä oli, sitä eivät pojat koskaan tulleet tietämään, sillä yht'äkkiä kuului paukahdus, aivan kuin pyssyn laukaus. Seura hypähti säikähdyksestä pystyyn. Muurinkappale lensi huoneen toiseen päähän ja murtui seinää vastaan, hellanrenkaat hypähtivät kilahdellen paikoiltaan, ovet lensivät selälleen, hiilihanko, joka oli ollut hellalla, teki kaaren ilmassa, ja pieni pannu, jossa oli jonkunlaista rasvaa — joka useille keittäjättärille näkyy, ihme kyllä, olevan aivan välttämätöntä — lensi kumolleen, ja sen sisältö alkoi lemuta aivan hirvittävästi. Keittäjätär lyyhistyi polvilleen ja teki ristinmerkin. Seura nousi, Willy huutaen, Toddy ulvoen ja rouva Burton kalman kalpeana. Viimein keittäjätär soperteli:
"Pyhä äiti! Kuumavesisäiliö se varmaankin pamahti."
Rouva Burton työnsi luotaan pojat, jotka olivat kaikin voimin tarrautuneet häneen kiinni ja läheni varovasti hellaa. Vettä ei näkynyt missään, vesisäiliökin oli vahingoittumaton. Tulikaan ei ollut sammunut.
"Ei se ole vesisäiliö eikä tuli", sanoi rouva Burton. "Mitä ihmettä se mahtoi olla?"
"Mutta tietääkös rouva, kyllä se varmaan oli itse pääpaha. Pyhimykset meitä varjelkoot! Kotipuolessa minä jo kuulin, että paholainen vihaa kaikkia tällaisia uusia keittämiskonsteja, kun ei näissä ole mitään nurkkaa, missä se voisi istua, raukka! Kyllä se ihan varmasti oli paholainen, rouva saa sen uskoa", toisti keittäjätär tehden ristinmerkin. "Uskookos rouva, että mikään muu ei voi haista tuollaiselle?"