"Mutta Harry!" hillitsi rouva Burton. "Niin, rakkaani, peittämätön totuus on, että sinun sisarenpoikasi —."
"Sinun sisarenpoikasi, arvoisa herra!"
"No hyvä, minun — meidän sisarenpoikamme pani uuniin tänäpäivänä saman verran ruutia, kuin mitä tarvitaan kuusinaulaisen tykin lataamiseen. Kuumuus kävi sille vähitellen liian ankaraksi."
Toddy oli kuunnellut tätä keskustelua uteliaana ja jännittyneenä ja lopuksi hän kysyi nyörästi:
"Eikö te titte ollut oikeaa pulvejia? Minä luulin, että te oliti oikeaa, tillä kun te jäjähti, tuli kaikki niin —"
"Luuletko, että kasvatuksesi milloinkaan voi voittaa noiden poikien varmat mielipiteet, rakkaani?" kysyi herra Burton. "Ja ellei se sitä voi, mitä sitten?"
"Enti kejjalla minä en pane niin paljon", sanoi Toddy. "Ei ole ollenkaan hyvä alkaa koettaa jotakin atiaa, ja titte te atia vie tinulta kaikki mennettään ja täjkee hellan palatikti ja täikyttää pikku pojat ja tädin puolikuoliaikti."
IX LUKU
Seuraavana aamuna heräsivät Burtonilaiset äänekkääseen "voi-voi" huutoon, joka kuului nuorten vieraiden huoneesta.
"Tietysti taas riitaa", murahteli herra Burton omassa huoneessaan. "Kun olen pukeutunut, menen katsomaan, kumpi on jo saanut selkäänsä ja kumpi on vielä sen tarpeessa."