"Mutta eivät ainakaan Adam ja Eva", sanoi Toddy, "Jumala oli laittanut heille kaikki valmiikti, ja hän antoi heidän tehdä mitä ikinä he tahtoivat. Kyllä kait Kainilla ja Abelilla oli hautkempaa kuin kellään muilla pojilla maailmatta."
"Oi, ei suinkaan", sanoi rouva Burton, "hehän eivät koskaan saaneet olla tuossa kauniissa puutarhassa. Heidän vanhempansa saivat koko lailla vaivata päätään, että saisivat kotinsa kauniiksi. Ajatteleppas vain, kuinka monen ihmisen on täytynyt miettiä ja suunnitella, ennenkuin maailma on voinut tulla niin kauniiksi, kuin mitä se nykyään on! Kun katselet äitisi ja minun vierashuoneita, näet, kuinka tuhansien, ehkä miljoonien ihmisten on täytynyt tehdä työtä, ennenkuin kaikki mitä niissä on, on voitu aikaansaada."
"No voi ihmettä!" huudahti Toddy, jonka silmät ihmetyksestä suurenemistaan suurenivat, "tehän on kauhean kummallitta!"
"Niin, ja kaikki viisaat ihmiset, jotka nykyään elävät, tekevät hekin samoin", jatkoi rouva Burton, jota saavuttamansa menestys suuresti rohkaisi, "ja pikku poikien tulisi koettaa tehdä samoin. Jokaisen tulisi koettaa iloita siitä mikä on kaunista, sen sijaan, että hän vahingoittaa sitä. Hänen tulisi tahtoa parantaa, ei pahentaa. Pikku poikienkin pitäisi näin ajatella."
"Kyllä minä koetan muittaa ten", sanoi Toddy katse kaukana harhaillen, "minutta on niin hijveän hautkaa, kun pikku pojat ajattelevat tamoja atioita kuin itot ihmitet."
"Rakas pikku poikani", sanoi rouva Burton nousten, "ethän tahdo, että Alice tädin kodissa mikään joutuu epäjärjestykseen, ethän? Sinä tahdot hoitaa kaikkea hänen poissaollessaan, aivan kuin olisit aikamies, etkö tahdokin?"
"Kyllä, ihan vajmatti", sanoi Toddy.
"Ja minä myöskin", sanoi Willy.
"Te olette molemmat oikein miehekkäitä poikia, ja minä tuon teille mukanani jotakin oikein hauskaa", sanoi rouva Burton suudellen molempia poikia jäähyväisiksi. "Kas vaan!" kuiskasi hän itsekseen astuessaan ulos puutarhaportista. "Mitähän minun herrani ja mieheni sanonee kuullessaan tästä saavuttamastani voitosta! Hän olisi jättänyt lapset palvelijain huostaan; minä olen ylpeä siitä, että olen jättänyt heidät heidän itsensä hoidettaviksi." Kun rouva Burton paria tuntia myöhemmin palasi, oli häntä eteisovella vastassa kaksi hyvin likaista pikku poikaa, jotka olivat hyvin jännittyneen ja tärkeän näköisiä. "Me teimme juuji niin kuin tinä kätkit, Alice täti", sanoi Toddy. "Me emme kotkeneet mihinkään, me ajattelimme vain, miten voitimme laittaa maailman kauniimmakti. Tulet nyt vaan kattomaan."
Kiiruhtaen käyntiään rouva Burton seurasi poikia vierashuoneeseen. Huonekalut, taulut, kirjat ja pikku esineet olivat kaikki aivan kuin hänen lähtiessään; muutamia parannuksia oli kuitenkin suunniteltu ja jo osaksi toimeen pantu. Eräs useita metriä pitkä, laattiasta kattoon ulottuva alaston osa seinää, jolla vain muutamia tauluja riippui, oli kauvan aikaa loukannut rouva Burtonin taiteellista silmää. Nyt hän sai nähdä, että muutkin, joilla on hyvä maku, tunsivat samoin.