"Ehkä oliti pajatta työdä lähtiäitaamiainen", ehdotti Toddy. "Me voimme olla kotona jo päivälliten aikaan."
"Kyllä saat olla täällä niin kauvan, että sen ehdit syödä", vastasi rouva Burton.
"Minä luulen, että isä on määrännyt kotona meitä varten kauhean hyvän päivällisen", sanoi Willy, "aivan niinkuin isä raamatussa teki, ja kuitenkin hän odotti kotiin vain yhtä poikaa. Meitä on sen sijaan kaksi. Sitäpaitsi hän oli paha poika."
"Mitähän raamatun kohtaa tuo poika nyt taas mahtanee väärinkäyttää", kysyi rouva Burton.
"Alice täti ei tiedä, ketä sinä tarkotat, Willy, selitä tarkemmin," sanoi herra Burton.
"Minä tarkotan sitä poikaa, jolle hänen isänsä valmisti päivälliseksi oikein lihavaa vasikanlihaa", sanoi Willy. "Minä en vain voi käsittää miksi se oli olevinaan niin mainio päivällinen."
"Aina vain hullumpaa!" huokasi rouva Burton.
"Kerro meille kaikki mitä siitä tiedät, poikaseni", sanoi herra Burton, "emme oikein pääse selville mitä kertomusta sinä ajat takaa."
"Mutta ettekö te sitten lue raamattua," huudahti Willy. "Minä luulin, että kaikki hänet tietäisivät. No, oli kerran poika, joka meni isänsä luokse ja pyysi, että isä antaisi hänelle heti kaikki, mitä hänen osalleen oli tuleva. Niin isä tekikin. Eikö hän ollutkin kiltti? Ja poika otti rahat ja läksi matkalle. Matkalla joutui hän kaikenlaisiin seikkailuihin. Tommy Bryan'in äidin vierashuoneessa on seinällä taulu, joka kuvaa näitä seikkailuja, mutta eivät ne ole ollenkaan mitään seikkailuja minun mielestäni. Hänen ympärillään on hirveän paljon tätejä, jotka ovat aivan kuin iso hanhiparvi. Mutta hänen täytyi maksaa seikkailuistaan hyvin paljon rahaa, ja hänellä oli niin paljon seikkailuja, että rahat aivan pian loppuivat. Miksi ei ihmisillä voi olla niin paljon rahaa, kuin mitä he tahtoisivat, Harry eno?"
"Se on maailman pulmallisin kysymys", sanoi herra Burton. "Kysy jotain helpompaa!"