"Ei mitään henkilökohtaisia viittauksia, rakkaani!" sanoi herra Burton nopeasti. "En tarkoittanut mitään sellaista. Sekä aikuiset että lapset tarkottavat hyvää. Erotus on vain siinä, että aikaihmiset eivät voi käsittää, miks'ei heidän ajatuksillensa ja aikeillensa anneta arvoa, kun sitävastoin vanhemmat ja opettajat mielellään leimaavat lasten epäonnistuneet tuumat suureksi synniksi. Moniko lapsi voisi teossa toteuttaa Willyn ja Toddyn herttaiset hyväätarkottavat aikeet ilman että he siitä saisivat selkäsaunan ja toria? Kuinka paljon onkaan olemassa lapsia, joissa kovalla kohtelulla on tukahdutettu paljon hyväsydämisyyttä, paljon hyviä taipumuksia ja paljon tosi kuntoa ja annettu heidän alimpien vaistojensa rehottaa rauhassa vain siksi, että ne aikaisemman lapsuuden aikana eivät ole niin helposti havaittavissa."
"Kuinka sinä nyt saarnaat, Harry, kuinka kauheasti sinä nyt saarnaat!" huudahti rouva Burton.
"Kuinka niin?" kysyi herra Burton loukkaantuneena kuten useasti henkilöt, jotka elävät ajastaan edellä ja joita aikalaiset eivät senvuoksi kykene ymmärtämään.
"Väittäessäsi, että lapsille on tehty niin paljon vääryyttä", sanoi rouva Burton.
"Tietysti on pahasta puhuminen vaarallisempaa kuin se, että paha todella on olemassa", sanoi herra Burton ivallisesti.
"Älä, rakkaani, puhu noin jyrkästi", sanoi rouva Burton, "sitä en ole suinkaan tarkottanut."
Herra Burton puolustautui, ja ennen pitkää vallitsi rauha ja sopu hänen ja hänen vaimonsa välillä. Vaistomaisesti he kääntyivät katsomaan keskustelunsa aihetta, poikia. Nämä olivat kuitenkin tällä välin jäljettömiin hävinneet.
"Nyt on heidän hätäkellonsa — aamiaiskello — varmaankin soinut", sanoi herra Burton. "Minäkin olen nälkäinen kuin susi. Lähtekäämme alakertaan katsomaan kuinka pitkälle pojat viidessä minuutissa jo ovat ehtineet."
Ruokasalissa ei poikia ollut, ja sisäkkö lähetettiin heitä etsimään. Ateriaan käytiin käsiksi, vihdoin se lopetettiinkin, mutta poikia ei vain kuulunut.
"Voit pyytää keittäjätärtä valmistamaan heille jotain lisää", ehdotti herra Burton noustessaan pöydästä. "Pikku poikien ruokahalu kasvaa suunnattomasti korkoa korolle sitä mukaa kuin aikaa kuluu tavallisesta ruoka-ajasta."