Rouva Burton noudatti miehensä kehotusta. Niin kului häneltä runsas tunti talousaskareissa. Kun pojat eivät silloinkaan vielä olleet palanneet, läksi hän ulos heitä etsimään.
Otaksuen, etteivät pojat olleet malttaneet mieltänsä, vaan menneet suoraan kotiinsa läksi hän kälynsä luo ja kysyi uskolliselta Mikeltä poikia.
"Eikös paha!" vastasi Mike. "Kyllä siinä silmät menevät kieroiksi kun heitä etsii. Ei heitä täällä ole."
"Pelkään, että he ovat jonnekin eksyneet!" huudahti rouva Burton.
Mike rähähti äänekkääseen nauruun ja koettaen tukahduttaa ilonpurkaustaan ähkimällä ja nieleskelemällä hän sai sanotuksi:
"Anteeksi rouva, mutta en sille mitään mahtanut — niin totta kuin pyhä äiti on taivaassa, minä en sille mitään mahtanut — ettäkö pojat eksyisivät. Voikos henki tai lintu hävitä? Joka paikasta, missä ovat ennen olleet, he kyllä löytävät kotiin, ja jos he ovat jossakin, missä eivät ennen ole olleet, he ovat olevinaan niinkuin ennen olisivat siellä olleet ja tulevat oikopäätä kotiin. Olkaa aivan surutta päivällisiin asti ja saattepas nähdä, että siihen mennessä kaikki selviää. Eksyneet!"
Mike purskahti taas leveään nauruun ja hävisi talliin sitä peittääkseen. Rouva Burton palasi rauhottuneena kotiinsa.
Aika kului. Tuli aamiaispäivällisen aika, mutta poikien paikat pöydässä pysyivät yhä tyhjinä. Tuska valtasi jälleen rouva Burtonin ja hän kiiruhti taas Miken turviin ja rukoili että tämä läksisi poikia etsimään. Parin ikävännäköisen kulkurin näkeminen tiellä johdatti Charley Rossin rouva Burtonin mieleen ja nosti epätoivon kyyneleitä hänen silmiinsä. Ja kun tyynistä tyynin Mike kuuli, etteivät lapset olleet syöneet mitään koko päivänä, hätääntyi hänkin ja hyppäsi tulisella kiireellä hevosen selkään.
"Minne nyt ensiksi lähdet, Mike?" kysyi rouva Burton.
"Perhanaakos minä tiedän", huusi Mike vastaan, "mutta minä löydän heidät varmasti, kaikki taivaan pyhät minua siihen auttakoot!"