"Et suinkaan voi kuvitellakaan, että he saattoivat edeltäkäsin laskea, mitä seurauksia tulisi, jos he sitoisivat Terryn tuolin jalkaan kiinni?" kysyi rouva Lawrence.
"Luonnollisesti en!" huudahti rouva Burton, "mutta joka tapauksessa he sitoivat Terryn tuoliin. Mitä olisikaan mahdettu ajatella, jos se olisi tapahtunut jossakin muualla, jonkun luona, joka ei olisi ollut poikiin niin kiintynyt!"
"Hän tarkottaa, että vieraat ihmiset olisivat voineet uskoa sinun poikiesi olevan pikku lurjuksia, Nell", sanoi herra Burton sisarelleen.
"Vieraat ihmiset eivät voi tuntea toisten ihmisten lapsia", sanoi rouva Lawrence arvokkaasti, "eikä heidän pitäisi senvuoksi lainkaan sekaantua näiden puuhiin, vielä vähemmän lausua näistä arvostelujaan. Ei kukaan arvostele lapsia sen mukaan mitä he ovat, vaan sen mukaan, miten paljon heistä on häiriötä. Muutamia verettömiä nukkeja — he ovat melkein tylsämielisiä, pikku raukat — pidetään lapsuudessaan aivan esikuvaksi kelpaavina vain siksi, etteivät koskaan tee mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Mitä huolivat ihmiset niistä hyvistä ja suloisista asioista, jotka noilta avuttomilta, melkein sieluttomilta pikku olennoilta jäävät tekemättä?"
"Mutta tuon mielenpurkauksen sinä olet itse aiheuttanut, Alice rouva", sanoi herra Burton vaimollensa. "Parempi on kohdata naaraskarhu, jolta pennut on ryöstetty kuin äiti, jonka lapsista on lausunut arvostelujaan joku muu kuin hän itse."
"Minä siihen syypää!" huudahti rouva Burton. "Tahdotaanko selittää minun harmiton huomautukseni hyökkäykseksi, joka loukkaa jokaista naista. Sinä olet sitäpaitsi käyttänyt väärin raamattua vain esittääksesi asian pahempana kuin mitä se itse asiassa on. Ellen erehdy, niin sananlasku naaraskarhusta ja sen pennuista sisältää jotain hullusta ja hänen hulluudestaan. Tahdotko tehdä näin loukkaavia salaviittauksia sisarestasi ja hänen lemmikeistään?"
Mutta mitkään pilapuheet eivät voineet saada rouva Lawrencea karkottamaan mielestään ajatusta, että hänen kälynsä silotettuun lausuntoon oli kätketty joku huomautus ja siksi hän jatkoi:
"Olen hirveän pahoillani, kun minun täytyi lähettää heidät teille, mutta en keksinyt muutakaan keinoa. Toivon, että Tom olisi voinut olla kotona koko ajan pitämässä heistä huolta ja toivon, että kun kerran kuolemme he pian seuraavat meitä — ei mikään ole niin hirveätä kuin ajatella, että joku toinen lakkaamatta käsittää väärin eloonjääneitä pienokaisia ja saa heidän rakkaat vilpittömät sydämensä paatuneiksi ja koviksi juuri kun heitä pitäisi kohdella mitä kärsivällisimmin ja hellimmin."
"No mutta Helena!" huudahti rouva Lawrence kääntäen tuolinsa niin, että voi tarttua rouva Lawrencea käteen. "Voisin vaikka kuolla lasten puolesta, jos se heitä hyödyttäisi!"
"Uskon sinua, rakas ystävä", sanoi rouva Lawrence jälleen rauhottuen ja vähän häveten äskeistä kiihtymystään, "mutta sinä et sitä täysin ymmärrä — kerran sen vielä ymmärrät. Lapset tuottavat minulle ennemmän vaivaa kuin kenellekään muulle. Mutta se ei ole heidän vikansa, minä tiedän sen ja voin sen kestää. Olen varma, ettei kukaan muu voi sitä tehdä. Kuinka halveksinkaan ihmisiä, jotka loukkaantuvat harmittomista kepposista."