"Miten on sitten yleensä meneteltävä lasten suhteen?" kysyi rouva
Burton.
"Heidät on pidettävä kotona", sanoi rouva Lawrence, "pidettävä isän ja äidin silmäin alla siksi kunnes ovat tarpeeksi kehittyneitä pitääkseen huolta itsestään. Tätä aikaa ei pidä antaa vanhempain kärsimättömyyden määrätä, enempää kuin niidenkään, joiden on lapsista huolta pidettävä."
"Älä säikähdä, Alice", sanoi Tom. "Helenalla oli jo näitä mielipiteitä ennenkuin hänellä oli omia poikia puolustettavana — ne ovat yleispäteviä."
"Ne eivät ole ainakaan muodostuneet lasteni onnellisista kokemuksista maailman parhaimman sedän ja tädin luona", sanoi rouva Lawrence hyväillen kälynsä kättä.
"Kuulisitpa vain poikien ylistävän teitä molempia niin et voisi vastustaa, vaan rupeaisit kuvittelemaan olevasi luotu lastenkodin johtajaksi."
"Taivas valjetkoon!" huudahti rouva Burton, ja tästä oli välittömänä seurauksena, että rouva Lawrence yritti vetää kätensä pois. "Täällä on vain kaksi lasta talossa —"
"Kolme", oikaisi rouva Lawrence heti.
"Oi suo anteeksi, mitä sanoinkaan!" huudahti rouva Burton. "Niin, täällä on vain kolme lasta talossa, ja niistä ei vielä lastenkotia muodosteta. Sitäpaitsi tunnen etten kykene hoitamaan ainoatakaan lasta jos en tunne häntä hyvin ja sydämestäni häntä rakasta."
"Onko mahdollista, että niin lyhyessä ajassa voi noin paljon oppia?" huudahti Tom Lawrence. "Harry veikko, salli minun sinua onnitella!"
"Senkö johdosta, että hän on niin hyvin onnistunut minua kasvattaessaan?" kysyi rouva Burton suuttumusta teeskennellen.