"Salli minun nöyrimmästi johtaa mieleesi, että eräs lanko oli olemassa ennenkuin pojilla oli Alice tätiä?" sanoi rouva Burton.
"Aivan niin", sanoi Tom. "Häntä ei tarvitse ottaa lukuun, sillä hän saa runsaan palkinnon siitä vähästä mitä hän teki."
Rouva Burton kumarsi lankonsa kohteliaisuudelle ja kysyi:
"Oletko sitä mieltä, että lapset aina tarkottavat täyttä totta kysymyksillään? Etkö luule, että he voivat kysellä hyvin paljon vain siksi, ettei heillä ole muutakaan tehtävää, tai siksi että kysymyksillään voivat lykätä jonkun käskyn noudattamisen tuonnemmaksi, tai siksi, että he tahtovat —."
"Tappaa aikaa, hän tarkottaa, Tom", sanoi herra Burton.
"Niin, mutta vastaushan on pääasia, huolimatta tarkotuksesta, missä kysymys on tehty", sanoi Tom.
"Mikä päähänpisto!" huudahti rouva Burton, "etkö ollenkaan pelkää joutuvasi kokonaan sekaisin, Tom."
"En ole vielä toistaiseksi mitään oireita siihen suuntaan huomannut", sanoi Tom. "Mutta koetan tehdä itseni paremmin ymmärretyksi. Käytkö kirkossa?"
"Säännöllisesti joka pyhä", vastasi rouva Burton empimättä.
"Ja aina hyvin hartain mielin luonnollisesti? Et milloinkaan ajattele turhia asioita, et tunne uteliaisuutta, eivätkä ajatukset kierrä mielessäsi loppumattomana sarjana aiheetta ja tuloksetta."