"Tuleeko vielä jotakin!" huudahti rouva Burton.
"Ei muuta. Olen itse asiassa sanonut jo kaiken, mutta lopuksi tahtoisin huomauttaa, että meidän, jotka olemme voimakkaita, on kannettava heikkojen hairahdukset, eikä haettava omaa huviamme. Lisään vielä kerran, että pidän sinua oikeaoppisena."
Burtonit istuivat hetken hyvin vakavina. Silloin kajahti äkkiä huuto:
"I-sä!"
Tom hypähti seisoalleen, Helena näytti levottomalta, ja Burtonit hymyilivät ymmärtävästi toisilleen. Huuto toistui äänekkäämpänä, ja kun Tom avasi oven, ilmestyi pieni valkopukuinen olento näkyviin.
"Minä en voi mennä nukkumaan", sanoi Willy varjostaen hetkisen silmiään valolta: "En ole nähnyt sinua niin pitkään aikaan ja tahdon senvuoksi istua sylissäsi, kunnes Nukku-Matti tulee."
"Tule tädin luo, Willy", sanoi rouva Burton. "Isä on hyvin väsynyt, et voi kuvitellakaan miten kovassa työssä isä on ollut viime tunnin ajan."
"Isä sanoo, että hänelle on lepoa pitää minua sylissään", sanoi Willy painautuen hellästi isää vastaan.
Burtonit katselivat kohtausta sanattomina, kunnes eteisestä jälleen kaikui huuto: "I-tä, i-tä!"
Taas Tom kiirehti ovelle Willyn kietoessa kätensä hänen kaulaansa, ja kun ovi avautui, ryömi Toddy nelinkontin huoneeseen huutaen:
"Ilkeättä vuoteetta ei ollut muita kuin minä ja minä jyömin alakejtaan, tillä minä en tahtonut enää olla niin yktin. Ja minä olen nyt ihan tyhjä, tahdon jotakin työtävää."