Helena meni ruokasalin kaapille ja toi sieltä kappaleen kakkua.
"Siinä menevät kaikki hyvät opetukseni!" valitti rouva Burton. "Ajatelkaa sitä työtä, mitä olen uhrannut, opettaakseni noille lapsille, että ei ole hyvä syödä aterioiden välillä, ja että kaikkein pahinta on syödä kakkua!"
"Ja lopulla aina kuitenkin teit niinkuin lapset tahtoivat", lisäsi herra Burton. "Syödä aterioiden välillä on pienempi kahdesta pahasta", sanoi Tom. "Ja kun poika pidetään vuoteessa nilkka kipeänä vähällä ruualla! Hyvänen aika! Tekee mieleni taas palata äskeiseen aineeseen, Alice. Tiedätkö, että useimmat lasten vioista johtuvat yksinomaan siitä, ettei kiinnitetä tarpeeksi huolta heidän ruumiilliseen hyvinvointiinsa?"
"Säästä minua! Armahda minua!" huudahti rouva Burton. "Olen jo vakuutettu, etten tiedä yhtään mitään lapsista, ja tiedän vielä vähemmän, jos minulle annetaan tänään vielä toinen läksy."
"Onko tinulle annettu läktyä, täti?" kysyi Toddy, joka oli kuullut osan keskustelua, "mittä kijjatta te on?"
"Kaikkein ensimäisestä kirjasta", vastasi rouva Burton, "pienimmästä, kaikkein vähäpätöisimmästä aapisesta."
"Mitä? Etkö osaa lukea?" kysyi Willy.
"Osaan kyllä", huokasi rouva Burton, "mutta sisällöstä en ymmärrä mitään."
"Mutta rakkaus auttaa ymmärtämään", sanoi rouva Lawrence.
"Jos tahdot oppia jotakin, niin sinun pitää kysyä minun isältäni", sanoi Willy. "Hän saa sinut ymmärtämään, vaikka olisit kuinka hirveän tyhmä."