"Ei mitään leivoksia", sanoi rouva Burton ystävällisesti mutta päättävästi. "Aterioiden välillä syöminen pilaa pienten poikien ruuansulatuksen, ja he tulevat hyvin kärtyisiksi."
"Juuri niin taisi olla Terry koiran laita eilen", sanoi Willy. "Se jyrsi puutarhassa luuta, vaikkei ollut ruoka-aika ja kun minä tartuin sen takajalkoihin ja yritin leikkiä, että se oli työntökärryinä, se puri minua."
Herra Burton taputti ystävällisesti Terryä ja antoi sille lihankappaleen, kun se ensin oli sitä lasten suureksi iloksi pyytänyt istuutuen takajaloilleen. Sitten hän riensi kaupunkimatkalleen sitä ennen sydämellisesti suudeltuaan vaimoansa ja katse hellää levottomuutta loistaen toivottanut hänelle hauskaa päivää. Rouva Burton vei lapset mukanansa kirjastoon ja otti esille pienen raamatun.
"Minkälaista kertomusta haluatte ensin kuulla?" kysyi hän selaillen hitaasti lehtiä.
"Abjahamitta, tillä hän melkein tappoi jonkun", sanoi Toddy innokkaasti.
"Oi ei!" huudahti Willy, "vaan Jeesuksesta, sillä Hän oli aina hyvä kaikille."
"Rakkaat lapset!" sanoi rouva Burton. "Hyvyys kaunistaa aina ihmisiä, eikö niin?"
"Kyllä", sanoi Willy, "paitsi silloin kun he puhuvat siitä pikku pojille. Sano, Alice täti, miksi hyvät ihmiset aina kuolevat?"
"Luultavasti siksi, että Jumala tarvitsee heitä, Willy", sanoi rouva
Burton.
"Eikö hän sitten tarvitse minua", kysyi Willy innokas, kysyvä ilme silmissään.