"Niin."
"Ja kauniit pikku ojvokit?"
"Niin."
"Faajao pajka!" huokasi Toddy. "Jatka."
"Sitten rupesivat Faaraon ystävät sanomaan hänelle, että hän oli tyhmä, kun hän luuli, että hän voisi olla voimakkaampi kuin Jumala, ja Faaraokin ajatteli vähän niin. Sitten hän sanoi Moosekselle, että kaikki israelilaiset miehet saisivat lähteä, jos he tahtoivat, mutta ei ketkään muut."
"Hyi kuinka Faajao oli häijy!" sanoi Toddy. "Kenenkä hän luuli keittävän juokaa ja menevän kouluun?"
"En tiedä", sanoi Willy, "mutta kyllä kait hän siitäkin huolehti, sillä Jumala lähetti suuria heinäsirkkaparvia, ja ne söivät suuhunsa kaikki, mitä puutarhoissa kasvoi, ja ihmiset tulivat siitä ihan hulluiksi."
"Tilloin he eivät vajmaankaan kieltäneet pikku poikiaan tappamatta heinätijkkoja, niinkuin äiti tekee. Olitinpa minä ollut tiellä! Mitä hän titten teki?"
"Noo, hän oli sama vanha häijy mies kuin ennenkin", sanoi Willy. "Ja Jumala sanoi Moosekselle: 'Nosta kätesi hetkeksi taivasta kohden.' Ja Mooses teki niin ja Egyptissä tuli pimeä, paljon pimeämpi kuin meidän hiilikellarissa. Ihmiset eivät missään voineet nähdä mitään, ja sinne, missä he olivat, kun tuli pimeä, heidän täytyi jäädä moneksi päiväksi ja yöksi'."
"Voi kauheata!" huudahti Toddy. "Eikö oliti hijveätä, jos Mootet pitäiti kätentä ojennettuna taivatta kohti, nyt juuji, kun me ittumme tättä tuoleillamme. Kyllä niin voi käydä. Huudetaan tätiä."