"Ei", sanoi Willy ylenkatseellisesti. "Älä luule, että ihmiset, jotka lähtevät matkalle neljäksikymmeneksi vuodeksi, ensi työkseen ajattelevat syömistä. He lainasivat vaatteita ja rahaa ja kaikkea, mitä he vain voivat saada ja jättivät egyptiläiset suureen köyhyyteen. Ja sitten he läksivät matkaan."
"Matkuttivatko he huvijunalla?" kysyi Toddy.
"Ei", sanoi Willy. "Sellainen ihmisjoukko ei olisi voinut mahtua kaikkiin maailman huvijuniin. He ratsastivat kameleilla ja aasin selässä, ja muutamat heistä kävelivät."
"Ei tuinkaan te ollut ollenkaan hautkaa", sanoi Toddy.
"Sinusta se olisi ollut hautkaa", sanoi Willy, Jos sinun aina olisi pitänyt tehdä työtä niin kuin noiden kaikkien. "Muistatkos kuinka äiti kerran pani sinut työhön; sinun piti viedä pois kaikki pölkynpäät, jotka olit kantanut uudelta rakennukselta kuistille? Silloin sinä läksit kävelemään kaupunkiin, jotta pääsisit siitä."
"Ky-yyllää", vastasi Toddy venytellen, "mutta minä tietin että taitin ajaa kotiin, kun minua tultiin hakemaan. Mitä he titten tekivät?"
"He läksivät matkustamaan kauniiseen seutuun, jonka Jumala oli Moosekselle osottanut, ja he kulkivat edelleen, kunnes he tulivat kauniin suuren meren rannalle, jossa ei ollut yhtään lauttaa — en minä ymmärrä miksi Mooses vei heidät tuollaiseen paikkaan. Ehkä vain siksi, että Jumala tahtoi näyttää, etteivät mitkään lautat voi voittaa Häntä —. Yht'äkkiä he näkivät suuren tomupilven pölähtävän ilmaan heidän takanaan ja jotkut sanoivat, että Faarao siellä lähestyi."
"Minutta Faajao oli jo taanut heittä tajpeekteen", sanoi Toddy. "Tuliko hän jantaan heiluttamaan heille nenäliinaa jäähyväitikti?"
"Ei", sanoi Willy. "Hän tiesi, ettei siellä ollut veneitä, ja siksi hän tuli hakemaan heitä takaisin tekemään työtä niinkuin ennenkin."
"Minä olitin luullut hänen peljänneen, että Jumala heti tappaiti hänet", sanoi Toddy.