"Ei", vastasi rouva Burton ystävällisesti. "Minä uskon, että te kyllä muistatte olla kilttejä."
"En minä sitä tarkota", sanoi Willy. "Minä kerroin yläkerrassa Toddylle pitkän kertomuksen raamatusta, niin että olimme kuin isot ihmiset, kun he ovat olleet pahoja. Minä kerroin niin paljon kuin osasin, mutta Tod ei kertonut mitään. Hän ei minun mielestäni ole vielä kärsinyt rangaistustaan."
"Hän saa kertoa tänä iltana, sittenkun Harry eno on tullut kotiin", sanoi rouva Burton.
"Ja istua yläkerran huoneen nurkassa tuolilla?" kysyi Willy.
"Tuskinpa se enää on tarpeen", vastasi rouva Burton.
"Sitten et minun mielestäni ole rangaissut ollenkaan oikein", sanoi
Willy loukkaantuneena ja nyrpeissään.
"Minä olen kyllä titten niin tujullinen kuin vain voin, Willy", sanoi
Toddy antaen veljellisen suudelman seurata sanojaan.
Sisäkkö vei lapset pukeutumaan, ja rouva Burton istuutui ja vaipui vakaviin mietteisiin. Aika riensi, aamiaiseen asti oli hänen miehensä ollut aivan kiusottavan innokas näkemään minkälainen menestys hänen vaimonsa kasvatusperiaatteilla tulisi olemaan. Nyt hän tunsi olevansa perinpohjin voitettu. Hänen miehensä oli hänelle aikoinaan maininnut, että niin kävi parhaimpienkin kenraalien, kun he suorittivat ensimäisiä suuria tehtäviään, ja hän päätti, että jos miehet kerran "riistävät voiton tappion kidasta", niin täytyy hänenkin voida tehdä samoin. Hän päätti sen tehdä. Ajatellessaan, että hän koko elämänsä ajan saisi lakkaamatta kuulla: "Sanoinhan minä", teki hän itselleen juhlallisen lupauksen, ettei pelkäisi ankarimpiakaan ponnistuksia päämäärään päästäkseen. Muistellessaan tappioitaan hänen täytyi kuitenkin monen kenraalin tavoin tunnustaa, että tahtominen ei vielä merkitse voimista ja että ei ole ollenkaan sanottu keksiikö oikeat keinot hyvien tulosten saavuttamiseksi, vaikka onkin täysin selvillä siitä, minkälaisia tulosten tulisi olla.
Aamiaiskello herätti hänet näistä nöyryyttävistä mietteistä. Pöydässä häntä odottivat molemmat pojat, Willy sievässä merimiespuvussa ja Toddy puhtaissa vaatteissa ja moitteettoman valkea esiliina edessä. Muistaen aikaisempia kokemuksia hän lopetti lyhyeen poikien yritykset saada selville, olivatko tädin lautaset oikeita "kilpikonnalautasia" ja Willyn aikeen heittää Terryn suuhun ostereita. Willy oli näet aamulla nähnyt enonsa pudottavan koiran suuhun leivänpalasia. Tätä lukuunottamatta pojat eivät aterian kestäessä tehneet muuta kuin mitä sivistyneissä perheissä on luvallista.