Aamiaispäivällisen jälkeen sanoi rouva Burton:
"Tänään on Alice tädin vastaanottopäivä. Tulee luultavasti paljon vieraita ja kaikki he tahtovat kuulla pienokaisesta; teidän täytyy olla sisällä kertomassa hänestä. Teidän täytyy pysyä puhtaina ja sievinä. Olen varma, ettette halua nähdä ketään likaisena tädin vierashuoneessa!"
"En minä tahdo jäädä viejathuoneeteen", sanoi Toddy. "Tahdon mennä hakemaan tuovillaa!"
"Ei tänään", sanoi rouva Burton ystävällisesti mutta varmasti.
"Eihän kukaan mene suovillaa etsimään valkeaan esiliinaan puettuna.
Mitä ajattelisit, jos näkisit minut kaunis valkea esiliina edessäni
juoksemassa ympäri märässä, soisessa paikassa suovillaa etsien?"
"Ajattelitin, että tinä voitit tuoda kotiin enemmän kuin minä, tikti että tinun etiliinaati mahtuu enemmän kuin kenenkään muun", sanoi Toddy.
"Tiedätkös mitä", sanoi Willy viittoen Toddya mukaansa nurkkaan ja kuiskaillen vakavasti hänen kanssaan. Willyn ilmeen ehdoton vilpittömyys ja soma arkuus, jolla hän vältti rouva Burtonin katsetta, vaikutti, että tämä vaistomaisesti käänsi päänsä poispäin kunnioituksesta, kuten hän luuli, jotakin herttaista lasten salaisuutta kohtaan. Vilkaistessaan poikiin näytti hänestä, että Toddykin oli harvinaisen tärkeän näköinen. Lopuksi pojat menivät ulos. Willy vain kääntyi mennessään ja sanoi suorastaan enkelimäisellä äänenpainolla:
"Tulemme aivan heti takaisin, Alice täti!"
Rouva Burton pukeutui; hän löi huolettomasti muutamia sointuja pianolla, ja lopuksi vieras toisensa jälkeen saapui kiinnittäen kokonaan hänen huomionsa. Yht'äkkiä, kun hän juuri teki parastaan pitääkseen seuraa eräälle hienostuneelle vanhanajan naiselle, molemmat pojat marssivat ruokasalista vierashuoneeseen. Rouva Burton viittasi kärsimättömästi heitä poistumaan, sillä Willyn housut ja Toddyn esiliina olivat mahdollisimman huonossa kunnossa. Ei kumpikaan pojista nähnyt vierasta, sillä hän sattui istumaan toisen ovenpuolikkaan takana, ja he astua tallustelivat aina tätinsä luo. Willy huudahti:
"Eiväthän kuolleet mene toisena päivänä taivaaseen. Me päätimme kaivaa esiin linnun saadaksemme asian selville ja siellä se oli aivan ennallaan."
"Ja ten kimputta oli paljon pikku muujahaitia", jatkoi Toddy. "Ne tahtoivat vajmaan myötkin päättä taivaateen ja tahtoivat, että joku, jolla on tiivet, auttaiti heitä matkalla tinne ylöt."