"Nyt on aika Toddyn saada rangaistuksensa, Alice täti, eikö ole?"
Rouva Burton viittasi miehelleen ja nyökkäsi Willylle myöntävästi päätään.
"Tule Tod", sanoi Willy, "nyt sinun pitää kertoa hyvin surullinen kertomus ja olla pahoillasi."
"Kyllä, minä kejjon Petej Gjayttä", sanoi Toddy. "Te on hijveän tujullinen."
"Kuka oli Peter Gray", kysyi rouva Burton.
"Te on hejja, jotta naapujin likainen pikku poika laulaa meille", sanoi Toddy, "mutta minä en laula hänettä — minä vain kejjon — ja te on aivan yhtä tujullitta."
"Anna kuulua", sanoi Willy.
"Oli kejjan miet", sanoi Toddy juhlallisesti ja henkeään pidättäen, "ja hänen nimentä oli Petej Gjay. Ja hän — jakatti yhtä tyttöä. Ja hän tanoi hänen itällentä: 'Minä tahdon mennä naimitiin pikku tyttöti kantta!' Ja mitä luulette, että itä tanoi? Hän tanoi: 'Ei!' (tämä järisyttävällä voimalla). Minä en tanonut titä niin kovatti kuin minä otaan. Te on hyvin hijveätä kuin Jimmy laulaa titä. Ja Petej Gjay tuli hyvin pahoilleen ja hän lähti kauvat poit ottamaan eläinten ja muiden nahkoja, mutta Jimmy ei laula mitään tiitä, tuliko hänen mielentä titten hyväkti. Ja pahat intiaanit ottivat häneltä ijti tukan ihan niinkuin naitet ottavat jotkut ijti oman tukkanta. Kun te tyttö kuuli tiitä, niin hänelle tuli niin paha mieli, että hän meni tänkyyn ja kuoli. Niin te oli. Hajjy eno, eikö tinuakin jangaitta jottakin, että tinäkin kejtoitit kejtomukten?"
"Nyt on aika pikku poikien mennä vuoteeseen", sanoi rouva Burton nousten ja ottaen Toddya kädestä.
"Voi, voi!" sanoi Willy, "tahtoisin olla pikku kiinalaispoika, niin silloin saisin nousta nyt juuri ylös."