"Mistä sinä tiedät, että niillä on kynnet", kysyi rouva Burton.
"Minä näin niiden kynnenjäljet haudan luona hiekatta," sanoi Toddy. "Ne olivat ihan kuin pikku lintujen jaappimia pikku jakoja. Ne olivat vajmaankin pikku enkelilaptia."
Herra Burton iski silmää vaimollensa ja näytti pitävän kaikkea täytenä totena lausuen vain yhden ainoan lyhyen sanan:
"Kissat!"
"Kuinka pääsitte ulos, lapset?" kysyi herra Burton. "Me hyppäsimme ulos keittiön ikkunasta", sanoi Willy, "mutta se oli niin korkealla, ettemme päässeet sisälle samaa tietä. Minusta pitäisi olla jo aamiaisaika — olemme olleet ylhäällä jo ainakin kaksi tuntia."
"Nyt on aika alkaa oikeauskoista opetusta, rakkaani", yllytti herra Burton, "fysiologit sanovat, että järki toimii paremmin silloin, kun vatsa on tyhjä."
"Kiitos huomautuksesta", sanoi rouva Burton lähtien keittiöön, "mutta näiden poikien järki toimii liian hyvin silloinkin, kun vatsa on täynnä."
Aamiainen syötiin tavalliseen aikaan, ja pojat tekivät täyttä kunniaa pöydän antimille. Kun he olivat jossakin määrin tyydyttäneet ruokahalunsa, sanoi Willy:
"Alice täti, kuinka kauvan luulet, että vielä voimme elää näkemättä rakasta pikku pienokaista?"
"Jakatta pikku tyttö-pienokaitta", oikaisi Toddy.