"Mitä me titten viemme?" kysyi Toddy.
"Niin", sanoi Willy, "paimenet veivät rahaa ja hyvänhajuisia tavaroita.
Emmeköhän me tee samoin?"
"Niin, mutta mittä me taamme niitä", kysyi Toddy.
"Kun me tulemme kotiin, voimme me mennä aivan hiljaa sisälle", sanoi Willy, "ja sitten me pudistelemme muutamia penninrahoja säästölaatikoista ja leikitään, että ne ovat suuria rahoja. Ja hyvänhajuisiksi tavaroiksi me voimme ottaa kukkia puutarhasta."
"Mutta tittenhän me annamme pienokaitelle temmoitta, mitä ennettään on kotona. Minutta oliti hautkempaa viedä hänelle jotakin täältä, aivan kuin me tulitimme tuojaan paimenetta."
"Mutta minäpäs tiedän", sanoi Willy, "pyydetään Alice tädiltä rahaa.
Meidän olisi pitänyt muistaa se ennenkuin Harry eno läksi."
"Niin, ja Alice tädin huoneetta on hajuvettä", sanoi Toddy, "otetaan vähän titä. Pyydämmekö titä, vai leikitäänkö, että te on meidän omaamme?"
"Ollaan vain rehellisiä", sanoi Willy. "Näpisteleminen on niin rumaa."
"Ei te oliti näpittelemittä, jot me ottaitimme titä tuolle pikkutelle titko-vauvalle, eihän oliti?" kysyi Toddy. "Minä tahtoitin vain kaikkien aavittamatta antaa oikein monta lahjaa jakkaalle pikku titkolle."
"Mutta tiedätkös mitä", huudahti Willy touhuissaan kokonaan unohtaen lahjat. "Muistathan kuinka kirkas ja loistava ukkosenjohdattimen pää kotona on? Leikitään, että se on Betlehemin tähti ja että se näyttää meille tien pienokaisen luo."