Kotiin saavuttua ei heidän kärsimättömyydellään tuntunut olevan rajoja; ja kun hoitajatar näyttäytyi sylissään suurella tyynyllä lepäävä pieni käärö, josta pikku pää pilkisti esiin, karkasivat molemmat pojat kääröön käsiksi; Willy koetti survaista muutamia penninrahoja pienokaisen ruusunpunaisiin pikku kätösiin ja Toddy pitää sen nenän alla pulloa, jossa oli kirjotus: "Kanverttitippoja". Silmänräpäyksessä pienokainen alkoi aivastella, ja väkevä kanvertin haju täytti huoneen.
"Mistä tämä hirveä kanvertin haju?" kysyi hoitajatar. "Rouva Lawrence ei vihaa mitään niin kuin sitä!"
Pienokainen lakkasi aivastamasta ja alkoi sen sijaan surkeasti huutaa; Toddy kiiruhti ottamaan pullon maasta, ja hoitajatar huomasi, että lapsen tähän asti niin moitteettoman puhtaissa vaatteissa näkyi tahroja, joista levisi voimakas kanvertin haju. Sitten Toddy, joka touhuissaan astui tätinsä päällysvaipan liepeille, ojensi pullon tätiä kohden ja puhkesi:
"Eikö olekin tujkeaa! Pienokainen tajttui tiihen ja kaatoi melkein kaikki tyynyillentä ja laattialle."
"Mistä sinä olet saanut tuon kanverttipullon, ja minkätähden olet tuonut sen tänne?" kysyi rouva Burton.
"Ei te ole kanvejttia, te on hajuvettä", sanoi Toddy. "Minä otin titä tiitä tuujetta pullotta tinun piijonkiti päältä, tieltä mitta tinä aina laitat nenäliinati hyvänhajuitekti. Willy ja minä teimme aivan niinkuin paimenet tekivät, kun he tulivat Betlehemiin kattomaan pikku Jeetut-latta — me toimme meidän pienokaitellemme jahaa ja temmotta, mikä haitee hyvälle."
Rouva Burton suuteli Toddya, samoin hoitajatarkin. Sitten hoitajatar istuutui laattialle ja paljasti pienokaisen kasvot. Niitä suojeltiin huolellisesti valolta, ja lapsi avasi pikku silmänsä katsellen veljiänsä kuninkaallisella arvokkuudella ja ylevyydellä, ja molempien poikien kasvoilla ilmeni niin rajaton ihaileva kunnioitus, ettei yksikään vanhoista mestareista ole voinut sellaista kuvata esittäessään aihetta "Tietäjät kumartamassa Jeesus-lasta". Näiden lastenkasvojen yli kumartuivat kehittyneemmät mutta silti yhtä suurta hellää kunnioitusta kuvastavat kasvot. Pyhää ja syvää hiljaisuutta ei kukaan näyttänyt haluavan katkaista. Vihdoin kuitenkin Toddy loi kysyvän katseen tätiin:
"Mikti ei pienokaiten pään ympäjillä näy kaunitta aujinkoa niinkuin tauluitta Jeetut-laptella?"
Katsojat palasivat jälleen tähän maailmaan, ja hoitajatar salli jokaisen heistä pistäytyä viideksi minuutiksi katsomaan äitiä. Rouva Burton palasi sairaan luota kasvoillaan ilme, jota pojat uteliaina tarkastivat. Willy lupasi ulos tullessaan, ettei koskaan koko elämässään enää tuottaisi äidille mielipahaa, mutta Toddy sanoi:
"Jot minulla oliti pieni uuti vauva, en minä viittiti kaiket päivät maata pimeättä huoneetta. Minä noutitin ylöt ja hyppitin ilotta."