Pelko Toddyn kasvoissa vaihtui nuhteeksi, kun hän sanoi:
"Minähän vain —"
"Mene heti paikalla sisälle", toisti rouva Burton.
"Ah-h-h-h!" sanoi Toddy, joka rupesi pusertamaan itkua ja työnsi alahuulensa eteenpäin kuin olisi sitä sieltä riittänyt oikein metrikaupalla. "Minähän vain kattoin, kuinka hevonen oli tehty, niin että kaikki minutta pitäitivät ja minua kunnioittaitivat. En minä voi mennä tinne mitta intiaanit atuvat, mutta minutta kauppiaan hevonen on aivan yhtä hyvä. Ah-h-h!"
"Sinun ei olisi siksi ollenkaan ollut välttämätöntä maata maassa puhtaassa valkeassa puvussasi", sanoi rouva Burton.
"Ah-h-h-h!" alkoi Toddy taas. "Minä tahdoin tajkattaa entikti ten vattan, enkä minä voinut nottaa titä niin, että olitin voinut titä nähdä. Minä koetin kyllä entikti, mutta tilloin te kattoi minuun niin pahatti, etten minä utkaltanut titä tehdä."
"Mene heti sisälle ja pyydä toinen puku yllesi", sanoi rouva Burton. "Tiedäthän, että ei mitenkään voi puolustaa pikku poikia, jotka tahallaan ovat lianneet vaatteensa. Kun Harry eno tulee kotiin, päätämme, millä tavalla sinua rankaisemme, että vasta muistaisit varoa vaatteitasi."
"Ah-h-h-h! Minä toivon ettei Jumala titten enää luo hevotia eikä pikku poikia, joita kätketään tajkattamaan niitä, ja titte niitä jangaittaan tikti, että vähän likaavat vaatteenta!" parkui Toddy häviten ovesta sisälle ja täyttäen koko talon kimakalla huudollaan.
Hetken aikaa rouva Burton kulki edestakaisin parvekkeella ja epäröi, mutta voitti tunteellisuutensa aiheuttaman heikkouden. Hänen mielensä valtasi ajatus, että kenties jonkun paremman kuin hyvin järjestetyn talouden lain mukaan vaatteiden tahraaminen ei olekaan niin hirvittävä synti, ja että Toddyn mieltä ehkä oli todellakin kiinnittänyt hänen kertomuksensa eläinten ruumiinrakenteen alkuperästä ja laadusta. Ehkäpä todellakin vain palava tiedonhalu oli johtanut Toddyn hevosen jalkojen väliin, ja tällaisia tieteellisiä tutkimuksia harjottavalle henkilölle pitänee antaa anteeksi, vaikka hän laiminlyökin ulko-asuansa. Mutta ei, Maytonien suvussa puhtaat vaatteet olivat lähinnä puhtaita sydämiä, ja rouva Burton päätti juurruttaa voimiensa ja taitonsa mukaan lapsiin niitä avuja, joita hänellä itsellään oli. Ja koska Toddy oli näyttänyt vakavasti loukkaantuneelta, ja koska hän itse antoi arvoa rehellisille pyrkimyksille silloinkin, kun ne olivat johtaneet harhaan, päätti hän koettaa lohduttaa itkevää lasta. Hän löysi Toddyn tämän huoneesta. Hän makasi laattialla selällään, potki, ja huusi ja osotti kaikin tavoin suuttumustaan.
"Toddy", sanoi rouva Burton, "oli ikävää, että sinulle tuli näin mielipahaa juuri kun olit käynyt äitiä ja pienokaista tervehtimässä."