"Ja minä tiedän", sanoi herra Burton nostaen Toddyn alas polveltaan, "että eräs tuttu pikku poika on pakahtumaisillaan ja halkeamaisillaan. Mitä tämä on?" jatkoi hän huomatessaan aivan märän läikän Toddyn esiliinalla juuri taskun kohdalla. "Ja" (tässä hän varovaisesti kurkisti Toddyn taskuun) "mitä on tuo ilkeä sotku taskussasi?"
Toddyn silmät levisivät hämmästyksestä, mutta sitten ne kävivät surullisi.
"Te oli vain pieni viinijypäletejttu", sanoi hän. "minä ajattelin työdä ten kotimatkalla, mutta te unohtui."
"Nehän ovat valkeita viinirypäleitä", huudahti herra Burton. "Pojat ovat varastaneet ne jostakin kasvihuoneesta. Tomillahan ei ole viinirypäleitä. Mistä nämä ovat, pojat?"
"Sh-h-h!" kuiskasi Toddy innokkaasti. "Ei taa kotkaan kejtoa talaituuktia."
"Mistä saitte nuo viinirypäleet?" kysyi rouva Burton rientäen tarkastamaan märkää pukua.
Toddy purskahti itkuun.
"Kyllä onkin syytä itkeä!" sanoi rouva Burton, "kun olet varastanut muiden ihmisten hedelmiä."
"En mitä titä itke", nyyhkytti Toddy. "Mutta kun tinä pilaat koko minun talaituuteni tinun tyntymäpäiväkteti aina kun tinä tiitä puhut."
"Alice, Alice", sanoi herra Burton lempeästi, "muista että lapsi ei ole kyllin vanha ymmärtääkseen mitä varastaminen on."