"Sen hän saa oppia nyt ymmärtämään", huudahti rouva Burton, jonka koko oikeustajunta nyt heräsi. "Kuinka luulet, että sinun kävisi, jos tänä iltana kuolisit?"
"En minä tahdo kuolla", nyyhkytti Toddy. "Jot enkelit tulevat tappamaan minua niinkuin ne tappoivat egyptiläitet, niin minä menitin piiloon."
"Kukaan ei pääse piiloon Jumalan enkeliltä", sanoi rouva Burton, joka oli päättänyt, että pelko saisi tehdä sen, mitä järkevä puhe ei ollut voinut.
"Onko tillä yöllä lyhty mukana?" kuiskasi Toddy.
Herra Burton nauroi, mutta rouva Burton pakotti hänet katseellaan lakkaamaan ja vastasi:
"Se voi nähdä tarpeeksi hyvin löytääkseen pahoja pikku poikia, jos se vain tahtoo."
"Me emme ole pahoja", huusi Toddy, "enkä minä enää anna tinulle viinijypäleitä, jotka toimme kotiin kukkajuukutta."
"Tule enon tykö, poika parka", sanoi herra Burton ottaen tuon murheellisen lapsen jälleen syliinsä ja hyväillen häntä hellästi: "kerro enolle kaikki ja katsotaan eikö eno voi saada asioita oikealle tolalle."
"Eikö eno titten enää anna pahan enkelin tulla minua ottamaan?" kysyi
Toddy.
"Minä kerron sinulle, Harry eno, kuinka asia oli" sanoi Willy. "Me päätimme antaa hedelmiä Alice tädille syntymäpäivälahjaksi — minä bananeja ja Toddy valkeita viinirypäleitä. Me emme tienneet missä bananeja kasvaa, mutta me muistimme, että herra Bushmannilla, joka asuu vuorenrinteellä, on paljon kauniita rypäleitä kasvihuoneessaan. Me olimme siellä kerran isän kanssa, ja sitten he puhuivat rypäleistä ja muista sellaisista melkein koko iltapäivän, ja sitten herra Bushman antoi isälle muutamia ja lupasi antaa hänelle vastakin, milloin isä vain halusi. Tänään iltapäivällä me sitten läksimme sinne aivan salaa pyytämään, että hän antaisi meille muutamia viinirypäleitä, jotka voisimme antaa tädille syntymäpäivälahjaksi. Mutta hän ei ollut kotona, eikä puutarhurikaan ollut kotona; ja kun ovi oli auki, menimme me sisälle ja näimme rypäleet. Ja sitten me ajattelimme, että ei hän suinkaan pahastuisi, jos me ottaisimme muutamia, kun hän kerran sanoi isälle niin. Ja me otimme kolme tai neljä kaunista terttua ja panimme ne kukkaruukkuun, joka oli lehdillä koristeltu, ja kumpikin otimme me pikku tertun syötäväksi. Mutta kotimatkalla me löysimme niin paljon mansikoita, että Toddy unohti syödä rypäleensä, mutta minun rypäleeni ovat tallella vatsassa. Oli niin kauhean kuuma ja pölyistä, enkä minä ole ikinä ollut niin väsynyt. Mutta kun me tahdoimme ilahduttaa Alice tätiä, emme me siitä välittäneet."