"T-o-o-od!"
"Ah-h-h-oi!" kuului uninen, mutta silti suuttunut vastaus.
"Herää, rakas Toddy veikko, tänään on Alice tädin syntymäpäivä!"
"Vaikka te onkin, ei tinun tilti tajvitte halkaitta minun kojviani", uikutti Toddy.
"Toiseen korvaanhan minä vain huusin", puolustelihe Willy. "Ja siihen saakin koskea, jos et pidä kiltistä Alice tädistä niin paljon, että viitsisit nousta ylös."
Kuului murinaa, kitinää, ähkinää, tuhinaa ja epäselvää torumista — sekä lopuksi kääntelemistä, ja vihdoin Willy sanoi:
"Kas niin, noustaanpas nyt ylös ja pukeudutaan. Mutta tiedätkös, me emme ole ensinkään ajatelleet soittoa. Muistatko kuinka isä soitti pianoa äidin tullessa alas, kun viimeksi oli äidin syntymäpäivä, ja kuinka iloiseksi äiti tuli ja kuinka me kaikki sitten tanssimme?"
"Kyllä", sanoi Toddy. "Tehdään nytkin niin."
"Minäpäs tiedänkin", sanoi Willy, "hakataan me pianoa niinkuin äiti ja
Alice täti joskus tekevät."
"Hakataan vain!" huudahti Toddy. "Me ehdimme hakata jo kauvan aikaa, ennenkuin täti ehtii tulla alat meitä kieltämään."