"Toddy on pelkkää vatsaa", sanoi Willy halveksivasti "Alice täti, on kait sinulla hedelmäkakkua, siitä me eniten pidämme?"
"Kuinka aikaisin pääset tänään, Harry?" kysyi rouva Burton ottamatta huomioon pojan kysymystä.
"Ainakin puolenpäivän aikaan", vastasi herra Burton. "Haluan vain nähdä aamupostin ja toimittaa asiat, joihin se mahdollisesti antaa aihetta."
"Miksi sinä tulet niin aikaisin, Harry eno?" kysyi Willy.
"Viedäkseni Alice tädin ajelemaan, poikaseni", sanoi herra Burton.
"Voi, kuule Tod! Eikö ole hirveän hauskaa? Harry eno vie meidät ajelemaan."
"Minähän sanoin, että vien Alice tätiä ajelemaan", sanoi herra Burton.
"Kyllä minä sen kuulin", sanoi Willy, "mutta ei se meihin kuulu. Hänestä on hauskempi puhua sinun kanssasi kuin meidän kanssamme, ja meistä on niin hauskaa, kun hänen on hyvä olla. Milloin lähdemme?"
Herra Burton kysyi vaimoltaan saksaksi, eikö tämän mielestä Lawrenee-Burtonilainen luottamus ollutkin luonnollisuudessaan suuremmoinen, ja rouva Burton myönsi samaa kieltä käyttäen niin olevan. Mutta kaikesta luonnollisuudestaan huolimatta oli tuollainen itsepäinen varmuus rouva Burtonin mielestä moitittavaa ja hänestä tuntui, että hänen velvollisuutensa oli istuttaa se lasten mieliin. Herra Burton toivotti onnea yritykselle ja uteli niin innokkaasti kuinka rouva Burton tähän saakka oli kasvattamisaikeissaan onnistunut, että tämä tunsi todellista helpotusta, kun Toddy havahtui mietteistään ja sanoi:
"Minutta te paikka, mitta kotki katkeaa, on maailman hautkin paikka."