"Mitä tuo lapsi tarkottaa?" kysyi täti.
"Etkö muista, siellä missä me olimme viime kesänä ja missä sinä et antanut meidän koettaa, miten kauvas veden yli me voisimme riippua, Harry eno?" sanoi Willy.
"Oh — tarkotat varmaankin putouksia", huudahti herra Burton.
"Juuri niitä!" sanoi Willy.
"Joki meni tiellä kahtia," sanoi Toddy, "ja ykti ota meni ylöt ilmaan ja toinen ota alat koloon tuujien kivien väliin. Tinne minä tahtoitin mennä ajelemaan."
"Kuuleppas nyt, Toddy", sanoi rouva Burton. "Muutoinhan te melkein aina pääsette meidän kanssamme, mutta tänään me haluamme mennä ilman teitä. Jääkää te Willyn kanssa kiltisti kotiin — emme ole poissa muuta kuin pari tuntia."
"Minä tahdon lähteä ajelemaan", vakuutti Toddy itsepintaisesti.
"Arvaan sen kyllä, poikaseni, mutta pääset jonakin toisena päivänä", sanoi täti.
"Mutta minä tahdon!" toisti Toddy.
"Mutta minä en tahdo sinua mukaan", sanoi rouva Burton äänenpainolla, joka olisi vienyt kaiken toivon jokaiselta järkisyitä käsittävältä ihmiseltä. Mutta vain vähän hämmästyneen näköisenä Toddy sanoi: