"Minä menen niin hijveän kejnaasti!" sanoi Toddy itkua pusertaen.
"Kyllä täti sen uskoo ja tädin on niin paha mieli", sanoi rouva Burton ystävällisesti, "mutta se ei muuta asiaa. Kun isot ihmiset sanovat: 'Ei!' täytyy pikku poikien ymmärtää, että he tarkottavat sitä, mitä sanovat."
"Mutta minä tahtoitin mennä tinun kanttati ajelemaan", sanoi Toddy.
"Ja kun minä tahdon, että sinä jäät kotiin, niin sinä jäät", sanoi rouva Burton. "Nyt me emme puhukaan siitä enää. Haluatko mennä puutarhasta hakemaan itsellesi hyötymansikoita?"
"En; tahdon mennä ajelemaan!"
"Toddy", sanoi rouva Burton, "minä en halua kuulla ajelemisesta enää sanaakaan."
"Niin, mutta minä tahdon!"
"Toddy, minun täytyy varmaankin rangaista sinua, jos et sinä jo tuosta lakkaa, eikä se ole minusta ensinkään hauskaa. Haluatko sinä pahottaa tädin mielen, kun on tädin syntymäpäivä?"
"En, mutta minä tahdon lähteä ajelemaan!"
"Kuules nyt, Toddy", sanoi rouva Burton, joka, kadottaen viimeisenkin rahtusen kärsivällisyydestään, polkaisi jalkaansa. "Jos sinä sanallakaan mainitset tuosta matkasta, suljen minä sinut ullakkohuoneeseen, jossa toissapäivänä olit Willyn kanssa, mutta nyt sinun täytyy olla yksin."