Samassa astui herra Burton huoneeseen ja sanoi kiusoittavasti tietämättömyyttä teeskentelevällä äänellä:
"Oletko masentanut hänen tahtonsa?"
Hänen vaimonsa vaijensi hänet katseellaan. Sitten hän läksi alas ruokasaliin. Sillävälin Toddy heräsi, ojentautui, hieroi silmiään, tunsi enon ja huudahti:
"Tiedätkö minne me menemme tänään, Hajjy eno? Me menemme ajelemaan."
Ja herra Burton kätki silmien alapuolella olevan osan kasvojansa lautasliinan taakse, ja hänen vaimonsa toivoi, että hänen silmänsäkin olisivat olleet peitossa, sillä hänestä ei koskaan elämässään ollut tuntunut niin pahalta se, että joku katsoi häntä silmiin.
Poikien moitteeton käytös iltapäiväajelun aikana lievensi rouva Burtonin tappion karvautta. He livertelivät keskenään kukkasista, lehdistä ja linnuista, ottivat nimikoikseen taivaalla purjehtivia kesäpilviä ja vaihtoivat niitä keskenään yhä uudelleen. Ja kun Terry, joka varkain oli lähtenyt kotoa heidän jälkeensä, väsyi, ja isäntä nosti sen vaunuihin, antoivat he sen maata jalkainsa juuressa potkimatta sitä, nipistämättä sitä korvasta tai vetämättä sitä hännästä.
Ei yksikään kunnon aviomies voisi pahottaa vaimonsa mieltä tämän syntymäpäivänä. Niinpä rouva Burton pian unohtikin aamullisen nöyryytyksensä ja palasi retkeltä erinomaisella tuulella, kasvot terveyttä loistaen. Vieraita alkoi jo pian saapua, ja kun seura oli koolla, toi rouva Burtonin sisäkkö Willyn ja Toddyn sisälle tervehtimään. Kumpaisetkin olivat moitteettoman puhtaissa pukineissa. Samassa ilmestyi Terry huoneeseen. Toddy näki sen ja hänelle tuli kiire sitä tervehtimään ja sitten molemmat sekaantuvat niin pahoin erään kukkatelineen jalkoihin, että se kaatui suurella ryskeellä, ja molemmat riitapuolet lähetettiin häpeämään aivan samalla lailla, sillä erotuksella vain, että heistä Terry sai etsiä itselleen sellaisen pakopaikan, joka häntä eniten miellytti.
Sitten läksi Willy kasvot ilmaisten isällistä huolestumista, ja rouva Burton saattoi antautua seurustelemaan vieraidensa kanssa, joiden kanssa hän ei tähän saakka ollut voinut vaihtaa sanaakaan tulematta keskeytetyksi.
Tavan takaa rouva Burton huomautti miehelleen, että olisi parasta ottaa selkoa poikien olinpaikasta ja mitä he tekivät, mutta herra Burton oli ani harvoin ollut ainoana herrasmiehenä näin monen kauniin ja lahjakkaan naisen seurassa ja hän osasi niin hyvin panna arvoa tällaiselle harvinaiselle tilaisuudelle, ettei hän tahtonut ajatella paria ihmistainta, joilla oli verraton kyky hävitä näkyvistä. Pojat saivat siis parin tunnin ajan olla rauhassa. Sillä välin tuli pieni kesäinen sadekuuro ja eräs tunteellinen nuori neitonen pyysi rouva ja herra Burtonia laulamaan laulun "Sade ikkunaan lyö". Kun he pääsivät toiseen säkeistöön, rupesi rouva Burtonia yskittämään ja herra Burton haisteli ihmetellen ilmaa. Toiset naisista syöksyivät pystyyn, toiset valahtivat kalpeiksi. Huoneeseen tunkeutui selvästi savua.
"Ei ole mitään vaaraa, hyvät rouvat", sanoi rouva Burton. "Tiedättehän kaikki minkälainen amerikalainen palvelijatar on. Luultavasti on meidän keittäjättäremme, joka ei ymmärrä mikä sopii, mikä ei, sytyttänyt tulen uuniin ja jättänyt ovet sisälle selälleen, niin että savu, sensijaan, että se olisi mennyt ulos piipusta, onkin päässyt tunkeutumaan huoneisiin. Menen huomauttamaan siitä hänelle."