Palvelijoiden pelkällä mainitsemisella oli tavallinen vaikutuksensa; rouvien kesken virisi yht'äkkiä sangen vilkas keskustelu, jonka tämä aihe on aina synnyttänyt ja tulee luultavasti synnyttämään, kunnes kaikki perheenemännät kohtaavat toisensa luvatussa maassa, jonka yhtenä viehätysvoimana on se, että sen rajojen sisällä ei löydy amerikalaista keittiötä, ja jossa vapaa palvelija voi seisoa emäntänsä edessä tarvitsematta pelätä moitteita. Mutta eräs vieraista, nuori hermostunut rouva, jonka säikähdys tuntui vain jaloissa, kosketti huomaamattaan kengänkärjellään lämpöjohdon kahvaa. Silmänräpäyksessä hän syöksyi ylös kiljahtaen, ja samassa näkyi lämpöjohdosta nousevan paksu savupatsas.
"Tulipalo!" huusi yksi.
"Vettä!" huusi toinen.
"Oh!" huusivat monet yhteen ääneen.
Toiset juoksivat yläkertaan, toiset syöksyivät kadulle, jossa sade virtanaan valui, hermostunut nuori neiti pyörtyi, ja eräs toimekkaan näköinen nuori rouva, joka vuosikausia oli mietiskellyt kuinka parhaiten suoriutua tulen vaarasta, kietaisi pöytäliinaan parisenkymmentä hienoihin nahkakansiin sidottua kirjaa ja syöksyi nyytti kädessä ulos sateeseen viedäkseen kirjat varmaan talteen usean sadan metrin päässä olevaan taloon. Uskollinen Terry, joka vainusi melun jo kaukaa, riensi kotiin ja täytti parhaan tietonsa mukaan velvollisuutensa haukkumalla, näykkimällä kaikkia ja juoksemalla edestakaisin huoneissa jättäen kaikille matoille jälkiä. Sillävälin herra Burton kiiruhti portaita ylös ilman takkia, hiukset epäjärjestyksessä, kasvot ja kädet ylt'yleensä lian peitossa ja vakuutti vieraille, ettei ollut mitään vaaraa. Ja pojat, Willy kalman kalpeana, Toddy kiihtynyt puna poskillaan, hiipivät omaan huoneeseensa.
Seura hajaantui; rouvat, jotka olivat pyytäneet hevosta, eivät kuitenkaan jääneet ajoneuvoja odottamaan, mutta turvautuivat mahdollisimman kauvan kursailtuaan niihin sateensuojiin ja vaippoihin, joita rouva Burton tarjosi. Neljännestuntia myöhemmin oli huoneessa vain Terry, joka valppaana makasi suuressa turkkilaisessa nojatuolissa. Miehensä rauhottavasta kehotuksesta läksi rouva Burton alakertaan ja katseli tiukkaan puristetuin huulin ja liekehtivin silmin hävitystä vierashuoneessa. Mutta kun hän tuli ruokasaliin ja näki kauniisti katetun pöydän, jonka suunnittelemiseen hän edellisinä viikkoina ja päivinä oli uhrannut tunnin jos toisenkin, purskahti hän lohduttomaan itkuun.
"Minä kerron, kuinka se tapahtui", sanoi Willy, joka tuli kutsumatta huoneeseen. Se tieto, että hän ajoi oikeaa asiaa, teki hänet voimakkaaksi enon ja tädin uhkaavien katseiden edessä. "Minusta ilotulitus on niin kauhean hauskaa näin juhlapäivinä, ja kahtena päivänä olemme me Toddyn kanssa kantaneet tikkuja ja risuja takapihalle niin että tänäpäivänä olisimme voineet laittaa kauniin nuotion, mutta sitten tuli sade, ja eihän märkä puu pala — sen me huomasimme viime Juhannuksena. Sitten me päätimme laittaa nuotion kellariin, sillä siellä on peltikatto ja hiekkalaattia, niin ettei siellä ollenkaan voi sataa. Ja meillä oli sanomalehtiä ja lastuja ja me kaadoimme vähän öljyä, ja tuli leimahti niin kauniisti ja me aijoimme juuri tulla hakemaan teitä sitä katsomaan, kun Harry eno tuli ja paiskasi minut seinää vastaan ja Toddyn hiilikasaan ja heitti ruman ilkeän maton nuotion päälle, ja kaatoi matolle vettä."
"Pikku pojat eivät taa tehdä mitään hautkaa; heitä aina kielletään", sanoi Toddy. "Kattokaa kummoten tikun minä tain käteeni, kun minä heitin puita tuleen! Tilloin minä en ollenkaan huutanut, tillä minä ajattelin, että minä teen muita ihmitiä iloitekti, niinkuin pikku poikien pitää Jumalan mielettä tehdä. Mutta kun he eivät tulleetkaan iloitikti, huudan minä nyt tikun tähden!"
Ja Toddy päästi huudon, joka oli hänen tavallista huutoaan voimakkaampi, kuten järjestettävänä ja sovittavana oleva asia oli tavallista juhlallisempi.
"Meillä oli myöskin soihtukulkue", sanoi Willy. "Me ajattelimme marssia siellä alhaalla, mutta se ei ollut ollenkaan hauskaa, sillä siellä ei ollut puita, joiden välissä tuli voisi leimahdella, niinkuin se leimuaa juhlailtoina. Ja me lopetimme soihtukulkueen ja meistä olisi tuntunut hirveän ikävältä, jos emme olisi ajatelleet nuotiota."