"Hyvä", sanoi Willy. "Mutta sanoppas, Alice täti, etkö luule, että meidän vatsamme olisivat unisemmat, eivätkä niin rauhattomat, jos niissä olisi vähän korppuja tahi leipää ja voita."
"Alhaalla ei ole ketään, joka teille niitä antaisi", sanoi rouva Burton.
"Kyllä me ne löydämme", sanoi Willy, "me tiedämme tarkalleen, missä mitäkin on ruokasäiliössä."
"Olisinpa minäkin yhtä selvillä siitä", huokasi rouva Burton. "Menkää — ottakaa mitä haluatte, mutta älkää tulko tänne enää. Ja jos te panette siellä alhaalla jotakin epäjärjestykseen, en minä koskaan enää anna teidän mennä keittiöön."
Lapset riensivät pois, mutta heidän lähtönsä aiheutti vain uusia kärsimyksiä, sillä herra Burton pysähtyi kesken parranajoansa ja sanoi:
"Sinun tähtesi, rakkaani, olen odottanut sunnuntaita. Kuten useasti olet huomannut, on pojilla perin merkillinen käsitys uskonnollisista asioista, mutta pohjaltaan he niitä kuitenkin kunnioittavat. Sinä puolestasi olet sekä uskonnollismielinen, että vapaa kaikista harha-opeista. Tämän pyhäpäivän ihmeellinen vaikutus on varmaan muokkaava nuo pikku sydämet niin, että sinun onnistuu korjata väärät opetukset ja istuttaa heihin uusia ajatuksia ja totuuksia."
Herra Burtonin ääni värähti hiukan, kun hän lopetti tämän sievän, nöyrän puheensa, niin että hänen vaimonsa tarkkaan tutki hänen kasvojaan nähdäkseen pilkistäisikö niistä nauru esiin. Saippuavaahto peitti kuitenkin avuliaasti hänen toisen poskensa, ja särkevä hammas oli tehnyt toisen muodottomaksi, niin että rouva Burtonin täytyi antaa tuon sekä kiitosta sisältävän että vastuunalaisuuden tunnetta lisäävän puheen käydä täydestä, minkä hän tekikin, vaikka masentunein mielin.
"Minä pidän huolta heistä niinkauvan kuin sinä olet kirkossa, rakkaani", sanoi herra Burton, "he ovat aina mallikelpoisia ollessaan sairaiden kanssa."
Rouva Burton huokasi helpotuksesta. Hän päätti heti aamiaisen jälkeen järjestää erikoisen lastenjumalanpalveluksen ja terottaa poikien mieliin niin paljon kuin mahdollista tämän päivän merkitystä, sillä jos hänen miehensä jatkaisi alkamaansa hyvää työtä, niin olisi poikien mahdotonta tehdä syntiä jälellä olevien iltapäivätuntien kuluessa. Miettiessään suunnitelmaansa unohti rouva Burton kokonaan, että oli antanut palvelijattarelle luvan mennä aamujumalanpalvelukseen ja että hänen itsensä oli pidettävä huolta lasten pukeutumisesta aamiaiseksi. Aamiaispöytään tullessaan rouva Burton huomasi, etteivät pojat tavallisella nopeudellaan totelleet kellon kutsua. Muistaen laiminlyömänsä velvollisuuden hän riensi poikien huoneeseen ja tapasi heidät jo aterialla, joka ainakin mitä vaihtelevaisuuteen tulee oli sangen huomattava. Pienellä pöydällä, joka oli vedetty vuoteen viereen, oli heillä piirakkaa, salaattikulho, vadillinen hunajaleipiä, pieni paperikäärö, jossa oli kanelia, ja käyttäen lusikoita, veitsiä ja haarukoita ja sormia pojat maistelivat näitä herkkuja vuoron perään. Nähdessään tätinsä Toddy kävi syyllisen näköiseksi, mutta Willy sanoi aivan viattomasti hymyillen:
"Nyt näet minkälaisesta ruuasta pikku pojat pitävät, Alice täti. Älä unohda sitä nyt niinkauvan kun me olemme täällä."