"Ehkä annan", sanoi rouva Burton, joka ei edeltäkäsin ollut tullut ajatelleeksi tätä pyhäkoulun onnistumiselle niin välttämätöntä vetovoimaa.
"Mennäänpäs heti sisälle, Tod", sanoi Willy, "Terry on huoneeseen teljettynä. Alas tullessani minä suljin kaikki ovet, ettei se pääsisi ulos. Me voimme leikkiä sen kanssa ennenkuin pyhäkoulu alkaa."
Pojat ryntäsivät vierashuoneen ovelle, ja sen ihmeellisen vaiston ohjaamana, jolla sallimus on aseistanut yhden monia vastaan ja heikon väkevää vastaan, lähestyi Terry ovea sisäpuolelta. Kun ovi avattiin, kuului kuinka pojat kellahtivat kumoon, ja samassa syöksyi Terry ruokasaliin ja piiloutui emäntänsä aamupuvun laskoksiin. Hetken kuluttua tuli Willy ruokasaliin ja sanoi hyvin surullisen näköisenä:
"Meidän mielestämme pitäisi pyhäkoulun alkaa hyvin pian, Alice täti. Koira ei viitsi leikkiä meidän kanssamme, ja meidän täytyy saada jotakin lohdutusta."
"He ovat taas läpeensä aikaihmisiä", huomautti herra Burton nauraen.
"Mitä tarkotat", kysyi rouva Burton.
"Vain sitä — että kun heidän omat suunnitelmansa pettävät, he rientävät etsimään lohdutusta uskonnosta", sanoi herra Burton. "Saanko olla läsnä pyhäkoulussa?"
"Enhän voi sitä sinulta kieltää", huokasi rouva Burton lähtien vierashuoneeseen. "Pojat", sanoi hän, "ensin laulamme; minkä laulun valitsemme?"
"Lauletaan vanhatta Ned tedättä", sanoi Toddy.
"Eihän se ole hengellinen laulu", sanoi rouva Burton.