"Hän ymmärsi sen asian paremmin", sanoi rouva Burton. "Ja kun kaikki kunnon ihmiset juuri ajattelivat, mitä tapahtuisi ennenkuin ihmisten rauhattomat sydämet —"
"Onko jauhaton tydän tama kuin jauhaton vatta?" keskeytti Toddy.
"Tellainen jomottava ja tyhjä?"
"Kyllä kai", sanoi rouva Burton,
"Ihmitjaukat", sanoi Toddy pannen kätensä ristiin rinnallensa, "minun käy heitä täälikti!"
"Ja kun kunnon ihmiset koettivat ajatella, mitä pitäisi tehdä", jatkoi rouva Burton, "niin muutamat halvat paimenet, jotka kuljeskelivat ulkona yöllä kuun ja tähtien valossa, näkivät ihmeellisen tähden taivaalla."
"Oliko te temmonen, joka vilkkuu vai temmonen, joka on hiljaa?" kysyi
Toddy.
"En tiedä", sanoi rouva Burton hetken aikaa mietittyään. "Miksi sinä sitä kysyt?"
"Tikti", sanoi Toddy, "että minutta te vajmaankin oli temmoinen, joka vilkkuu, tiliä vilkkuvat tähdet avautuvat ja tulkeutuvat näin, kun ne naujavat eivätkä voi pytyä hiljaa, ja jot minä olitin tähti niin minä aivan vajmatti naujaitin ja tekitin niin monta ihmittä onnellitekti. Entä titten?"
"Sitten", jatkoi rouva Burton vilkaisten usein vuoroon kumpaistakin
Adventtikertomusta, "he näkivät enkelin ja peljästyivät."
"Ten kyllä utkoo", sanoi Toddy. "Jokainenhan peljättyy, kun näkee hyviä ihmitiä ympäjillään. Eivätköhän he ajatelleet, että enkeli tanoiti: 'Älä tee niin, älä kotke'."