"Mutta enkeli sanoi, etteivät he peljästyisi", jatkoi rouva Burton, "sillä hän oli tullut tuomaan hyvää viestiä. Betlehemissä oli syntynyt lapsi, joka tulisi tekemään kaikki ihmiset onnellisiksi."
"Eikö olisi hauskaa, jos enkeli tulisi ja tekisi sen kaiken uudestaan?" sanoi Willy. "Mutta hänen pitäisi vain tulla pikku poikien eikä paimenten tykö. En minä vain pelkäisi enkeliä!"
"En minäkään", säesti Toddy. "Mutta minä pujahtaitin ten taakte kattomaan kuinka tiivet ovat juumiitta kiinni."
"Sitten tuli lukuisa joukko muita enkeleitä", jatkoi rouva Burton, "ja sitten ne lauloivat, lauloivat kaikki yhdessä. Paimenet olivat neuvottomia, mutta laulun loputtua he läksivät kaikki Betlehemiin katsomaan tuota ihmelasta."
"Aivan kuin me toissa päivänä menimme katsomaan pikku siskoa!"
"Niin", sanoi rouva Burton, "mutta sen sijaan että olisivat löytäneet hänet kauniissa kodissa, sievässä huoneessa rakastavien ystävien ja hoitajattarien ympäröimänä, he tapasivat Hänet seimessä tallin nurkassa."
"Ja se oli siksi, että Hän oli sellainen, joka saattoi tehdä, mitä vain halusi ja olla missä halusi", sanoi Willy, "ja Hän oli pikku poika, ja pikku pojat pitävät aina enemmän tallista kuin huoneista — minä toivoisin, että minä saisin koko elämäni asua tallissa!"
"Niin minäkin", sanoi Toddy, "ja nukkua teimettä, tillä tilloin hevotet potkitivat kaikkia, jotka tahtoitivat panna minun päälleni puhtaita vaatteita, tilloin kun minä en tahdo. Antoivatko he Hänelle lahjoja?"
"Kyllä", sanoi rouva Burton, "kultaa, pyhääsavua ja mirhamia."
"Mikti he eivät antaneet Hänelle kalittimia ja pillipalloja, niinkuin ihmitet antoivat Phillie veikolle, kun hän oli pieni?" kysyi Toddy.