"Jos hän olisi syönyt karamellin silloin kun se hänellä oli, ei siitä olisi ollut hänelle mitään harmia."
Herra Burton kiirehti viereiseen huoneeseen voidakseen vapaasti nauraa osottamatta kunnioituksen puutetta. Sillä välin rouva Burton muisti, että oli aika soittaa palvelijoita korjaamaan aamiaisen pöydästä. Hetken kuluttua hän palasi akkunaan, mutta pojat olivat kadonneet. Saman tien oli hävinnyt suuri saviruukku, yksi noita perintönä kulkevia esineitä, joita miehet vihaavat, mutta joita naiset rakastavat enemmän kuin pukuja tai jalokiviä. Rouva Burtonilla oli oikea kiihko valmistaa säilykkeitä, jotka tulevaisuudessa joutuisivat jonkun kelpo sukulaisen nautittaviksi, ja kysymyksessä oleva kiviastia oli tuona aamuna huolellisesti huuhdottu ja pantu aurinkoon kuivamaan. Myöhemmin siihen pantaisiin vadelmahilloa.
"Harry", sanoi rouva Burton, "olisitko hyvä ja kävisit ulkoa noutamassa ruukun. Varmaankin se nyt jo on kuiva."
Herra Burton vilkaisi kelloaan ja vastasi:
"Minun täytyy pitää kovaa kiirettä ehtiäkseni junaan; mutta pojat tulevat varmaan kotiin päivälliselle, silloin voit saada tietää missä ruukku on."
Herra Burton kiiruhti asemalle, ja hänen vaimonsa riensi yhtä nopeasti poikia etsimään. Mutta vaikka kuinka huolellisesti olisi tarkastanut lähiseutua, ei heistä näkynyt jälkeäkään. Rouva Burton kutsui keittäjättären ja sisäkön avukseen, ja nuo kolme naista läksi kukin tietään talon lähellä olevan, pientä metsää kasvavan alueen läpi. Pian rouva Burton kuuli tuttuja ääniä ja kulkiessaan niitä kohti hän joutui ulos metsästä lähelle poikien oman kodin takapihaa. Lähemmäksi tultuaan hänelle selvisi, että äänet tulivat Lawrencen varastohuoneesta. Hän saapui ovelle parhaiksi näkemään, kuinka pojat kaatoivat hänen rakkaaseen ruukkuunsa nestettä kahdesta pullosta, joista toisen kyljessä oli kirjotus: "Meksikolaista hevosvoidetta", toisen: "Parasta kärrynrasvaa." Ruukku oli täynnä vihreitä tomaatteja. Pojat huomasivat tätinsä läsnäolon, ja Toddy virkkoi hymyillen samalla kertaa luottavasti ja saavuttamastaan menestyksestä iloiten:
"Me panemme tinulle tomaatteja täilöön, kun tinä kejjoit meille pienen tievän kejtomukten. Juuji näin äiti aina tekee, me emme vain voineet taada kuumakti tuota tavajaa, jota on pulloitta."
Rouva Burtonin sanavalmius näkyi jossakin määrin pettäneen, ja kun hän nopeasti läksi astumaan poispäin pitäen kumpaakin sisarenpoikaansa kädestä, määritteli Willy hänen tunteidensa laadun huutamalla:
"Voi, Alice täti! älä purista kättäni niin kovasti!"
"Pojat", sanoi rouva Burton, "miksi te otitte ruukun ilman lupaa?"