"Egypti oli varmaan siihen aikaan yhtä paha kuin Eurooppa on nyt", huomautti Willy. "Aina kun isä kertoo jostakin, jota kukaan ei voi löytää, niin hän sanoo: 'Hän on varmaankin mennyt Eurooppaan. Mitä he tekivät, kun he tulivat sinne?'"
"En tiedä", sanoi rouva Burton miettien. "Luultavasti isä teki ahkerasti työtä ansaitakseen rahaa ja ostaakseen hyvää ruokaa ja mukavan olinpaikan vaimolleen ja lapselleen. Ja luullakseni äiti kulki kedolla ja poimi pojalleen kauniita kukkia, joilla tämä voi leikkiä. Ja luultavasti poika jokelteli, kun äiti antoi ne Hänelle ja nauroi ja hyppi ja leikki ja sitten Hän väsyi ja painoi pienet kasvonsa äitinsä helmaan, ja äiti otti Hänet syliinsä ja piti Häntä siinä niin lujasti, ja poika nukahti ja sitten äiti katseli Hänen kasvojaan ikäänkuin olisi tahtonut katsoa niiden lävitse, sillä hän koetti arvata, mikä hänen lapsestansa tulisi ja mitä Hän tekisi, kun Hän kasvaisi, ja otettaisiinko Hänet häneltä pois, ja hänestä tuntui, ettei hän silloin ensinkään voisi elää, ellei hän saisi puristaa poikaansa lujasti rintaansa vasten, ja —"
Rouva Burtonin ääni vavahti hiukan ja petti lopuksi kokonaan. Willy tuli aivan hänen eteensä, katseli häntä tutkivasti ja harvinaisen suurella myötätunnolla, nojasi lopuksi kyynärpäänsä hänen syliinsä, painoi pään käsiinsä, katseli häntä silmiin ja virkkoi:
"Hän oli aivan niinkuin minun äitini, Alice täti, eikö ollut? Ja minusta sinä olet aivan niinkuin he kumpikin."
Rouva Burton sieppasi Willyn syliinsä, peitti hänen kasvonsa suudelmilla ja menetti siten toistamiseen tilaisuuden tehdä oppilailleen selväksi erotuksen maallisen ja taivaallisen välillä. Toddy katseli tyytymättömästi näitä molempia ja sanoi:
"Minutta oliti pajempi, että menitit kattomaan, onko päivällinen valmit ten tijaan, että lakkaat kejtomatta ja jupeat tyleilemään Willyä. Minun vattani on taat ihan kujittunut kokoon."
Rouva Burton palasi, vaikkakin huoaten, kaukaisista ajoista nykyhetkeen. Terry, joka oli kunnioittanut tämän tilaisuuden rauhaa siinä määrin, että oli suvainnut asettua makaamaan emäntänsä tuolin alle, kyyristäytyi mahdollisimman pieneksi, livahti ulos ovesta ja läksi juosta vilistämään pensaikkoa kohti. Toddy oli kuitenkin sen nähnyt, kertoi uutisen veljelleen, ja pian olivat molemmat pojat sitä takaa ajamassa. Kun Terry sen huomasi, turvautui se kaukaiseen piilopaikkaansa, jonka se, tuntien pikku poikien tavat, ymmärsi niin hyvin pitää salassa.
Sitä mukaa kuin päivä kului kävivät pojat rauhattomiksi, riitelivät, rummuttivat pianoa ja olivat äkeissään, kun se oli suljettu, kävivät käsiksi kaikkeen, mikä oli heidän ulottuvillaan ja tulivat loppujen lopuksi niin tuskastuttaviksi, että heidän tätinsä mielestä tuntui helpommalta joutua tappiolle kuin jatkaa heidän kasvattamistaan. Hän jätti koko talon lasten valtaan ja istuutui sohvan reunalle, jossa hänen väsynyt miehensä lepäsi. Pettämättömän vaistonsa ohjaamina lapset kuitenkin pian löysivät hänet, ja Willy sanoi:
"Jos aijot mennä kirkkoon, Alice täti, niin on minusta aika jo pukeutua."
"En minä voi mennä kirkkoon, Willy", huokasi rouva Burton. "Jos minä menen, panette te koko talon nurin ja saatatte enonne hulluuden partaalle."