"Ja minä", selitti Willy, "haluaisin tietää, milloin me taas lähdemme ajelemaan!"
"En tarkottanut tuollaisia turhanpäiväisiä asioita", sanoi rouva
Burton, "vaan —"
"Eivät ne ole tujhanpäiväitiä atioita", sanoi Toddy. "Ne ovat temmoitia atioita, joitta meille on iloa."
Mielessään rouva Burton myönsi huomautuksen oikeutetuksi ja myönsi, että se oli läheisessä yhteydessä sen asian kanssa, jota hänen sydämensä jo oli tulvillaan; mutta hän oli kaikesta huolimatta Alice Burton-Mayton, jota uudet vaikutelmat eivät niinkään helposti voineet estää seuraamasta tietä, jonka hän itselleen oli viitottanut, ja siksi hän vain vastasi:
"Kyllä ne ovat turhanpäiväisiä, mutta minä niin mielelläni antaisin teille neuvoja tärkeimmistä asioista, mistä te vain haluatte."
"Tarkotatko, että sinä tahtoisit leikkiä koulua?" kysyi Willy. "Isän mielestä ei lapsille ole terveellistä leikkiä koulua kuumalla ilmalla, eikä meidänkään mielestämme."
"En minä tahdo leikkiä koulua, minä vain tahtoisin selittää teille niitä asioita, joita ette sano käsittävänne, vaikka teille niitä selitetään. Alice tädin tulee oikein mieli pahaksi ajatellessaan, että hänen rakkaiden pikku poikiensa on vaikea ymmärtää asioita, vaikka he sitä niin mielellään tahtoisivat. Alice tätikin on kerran ollut lapsi, jolla oli aivan samoja huolia ja hän muistaa kyllä varsin hyvin kuinka ikävältä se tuntui."
"Oikeinko totta?" sanoi Willy muutellen asentoaan, kunnes hän voi katsoa tätiänsä silmiin. "Etkö sinä koskaan ihmetellyt nähdessäsi ison kuun muuttuvan pieneksi ja kuullessasi isojen ihmisten sanovan, että he ovat särkeneet ison kuun ja tehneet siitä tähtiä? Sehän oli kokonaan valetta?"
"Ihmettelin kyllä", vastasi rouva Burton.
"Ja etkö tinä kotkaan kytellyt mittä päivällittä valmittettiin. Tilloin itot ihmitet vain tanovat: 'Älä löjpöttele tujhia!'" kysyi Toddy.