"Entä titten", kysyi Toddy?
"Ei siitä ole sen enempää kertomista", sanoi rouva Burton.
"Mutta ethän tinä ollenkaan kejtonut tohtojikoijitta", valitti Toddy.
"Niistä ei ole ensinkään hauska kertoa", sanoi rouva Burton.
"Ne ovat minutta kaikitta hautkimmat koko kejtomuktetta", sanoi Toddy. "Aina kun minä loukkaan tojmeni, minä menen ittumaan taka-oven luo ja kuttun Tejjyä. Mutta minä luulen, ettei Tejjy ei ole mikään hyvä tohtoji kun te ei tahdo tulla, kun minä titä kuttun. Mutta titten kun minutta on oikein paljon haavoja, niinkuin Jimmy Mc Nallytta kun hän taijatti jokkoa ja Tejjy tahtoiti niin kauhean kejnaatti tulla minun tyköni, minä en anna ten ollenkaan tulla. Kejjo toinen kejtomut!"
Harpun ja viulun säveleet tulivat rouva Burtonille avuksi. Molemmat pojat syöksyivät pihalle ja näkivät siellä kaksi vaeltavaa italialaispoikaa, jotka soitollaan parhaansa mukaan koettivat täysikasvaneille kuulijoille opettaa kuinka suuriarvoisia rauha ja hiljaisuus itse asiassa ovat.
Willy ja Toddy kuuntelivat hartaina koko heidän ohjelmistonsa, vaativat joka numeron uudestaan, ojensivat heille lantit, jotka rouva Burton siihen tarkotukseen oli antanut ja ehdottivat lopuksi, että he saisivat kulkea soittoniekkojen mukana koko kaupungin läpi. Täti kuitenkin kielsi sen heiltä.
"Mitä tekevät nuo pojat kaikilla lanteilla, jotka he saavat?" kysyi
Willy. "Ostavatko he niillä karamellejä?"
"Voi, kuinka kauhean paljon kajamelleja he taavatkaan!" huudahti Toddy.
"Luultavasti he vievät rahat kotiin isälle ja äidille", sanoi rouva Burton, "he ovat varmaankin hyvin köyhiä! Ehkäpä heidän vanhempansa juuri nyt ovat sairaina, ja odottavat kiihkeästi poikia palaamaan pitkältä matkaltaan." (Huom.! Ensimäistä tietoa Lasten Suojelusyhdistyksen perustamisesta ei näihin aikoihin vielä oltu julaistu.)