sen yli kuohuvaisten vetten luot, maan piirin rantaa puhtaaks huuhtovain, tai katselet, kuin vuorenharjat, suot syys peittää alle vaippain valkeain.
Ei — liikkumattomammin vieläkin, nuort' armastani rintaan nojaten, jonk' iäti mä kuohun tuntisin, — oi lepo levoton ja suloinen:
ain' elää, elää, vaivoin rakkauttaan, tai uupua ja kuolla povellaan.
SONETTI UNELLE.
Oi armas huoltaja yön hiljaisen, jok' autat kiinni sormin laupiain nää silmät, tuttavat jo pimeyden ja unhon lehvikköjen varjoisain:
Oi suloisin! Jos tahdot, sulkeos jo silmän' alttiit kesken virteskin, tai varro, kunnes lempeet unikkos pois tuutivat mun tuoksu-unelmin.
Suo suojaa myös, jos etsis vuoteeltain mua eilispäivä murheinen, ja jos viel' omatunto, yönkin valliten,
kuin myyrä kätköstään mua vartiois; niin käännä ovi lukkoon, armoinen, ja salli, että vaivun täältä pois.
SÄKEITÄ.
Voi onnea joulukuista
puun hankien saartaman!
Sen oksat ei voi muistaa
kesän riemua vihannan,
ne vilun ja viiman kestää,
ja tuiskut ei voi estää,
että aukee sydämmestä
itu uuden keväimen.