MUUTAMIA MIETTEITÄ KASVATUKSESTA
Kirj.
JOHN LOCKE
Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1914.
JOHDANTO.
John Locke ja hänen "Mietteensä kasvatuksesta".
John Locke, Englannin huomattavin järkeisfilosofian edustaja ja sen ensimmäinen klassillinen kasvatuskirjailija, syntyi 29 p. elok. 1632 Wringtonissa Bristolin lähellä. Hän oli vanhempainsa, lakimies John Locken (synt. 1606) ja tämän vaimon Agnes tai Anne Keenen v. 1630 solmitusta avioliitosta syntynyt esikoinen; veli Thomas syntyi viisi vuotta hänen jälkeensä, mutta kuoli jo hyvän aikaa häntä ennen. Hänen varhaisemmasta lapsuudestaan ja varsinkin hänen äidistään tiedetään hyvin vähän. Se vain on varmaa, että koti oli noina kuohuvina uskonriitojen ja vapaustaisteluiden aikoina ankarasti puritaaninen, ja että isä, joka lopulta tarttui aseisiinkin parlamentin puolesta kuningasta vastaan ja sai "kapteenin" arvonimen, kasvatti esikoistansa aluksi jyrkässä, alistavassa kurissa, mutta hellitti sitä pojan varttuessa yhä enemmän, niin että heistä lopulta tuli mitä parhaimmat ystävykset: kasvatustapa, jota filosofimme myöhemmällä ijällään kiitollisena muistelee ja jota hän suosittelee kaikkien noudatettavaksi. Tämä isän suuri vaikutus poikaan tämän lapsuusvuosina näyttääkin osaltaan kehittäneen Lockessa sitä järkevyyttä, miehekästä pontevuutta ja kaiken tunteen halveksimista, joka on hänelle niin luonteenomaista sekä elämässä että kirjoituksissa. Kun äiti, jolle Locke myöhemmin antaa sen mainesanan, että hän oli "hurskas nainen ja hellä äiti", kuoli jo varhain, ei Locke ole koskaan saanut tuntea naisellista suloa eikä lämpimyyttä ympärillään — hän pysyi lisäksi vanhana poikana — eikä hän siis niin monien muiden merkkimiesten tavoin ole suinkaan ollut "äitinsä poika".
Kapteeni Locke osasi käyttää puolueensa saavuttamia voittoja hyväkseen hankkiakseen pojalleen vapaapaikan Westminsterin koulussa. V. 1646, 14 vanhana, John Locke lähtee jonkun verran kotikasvatusta saatuaan tähän Elisabet-kuningattaren perustamaan kouluun, kestämään sen kuria, latinanpänttäystä ja toverien pahaa kohtelua, kokonaista kuusi vuotta. Sillä Locke, joka oli ruumiiltaan heikko ja kivulloinen ja jota itsepintainen ja läpi koko elämän jatkuva rintatauti alkoi jo varhain vaivata, ei ollut suinkaan mikään loistava oppilas, ja vielä vähemmin kunnostautui hän telmiväin toveriensa leikeissä ja kepposissa. Sen ajan koulujen kuolettava, älyttömään ulkolukuun perustuva latinan, kreikan, arabian ja hebrean opiskelu ei myöskään patukoineen, lakkaamattomine kieliopin jauhamisineen, kaikkea todellista elämää ja hyödyllisiä tietoja kaihtavine menettelytapoineen tehnyt häneen hyvää vaikutusta, ja ankarasti hyökkääkin hän myöhemmin koko silloisen koulujärjestelmän kimppuun.
Asia ei oikeastaan paljoakaan parane, kun hän v. 1652 siirtyy Oxfordin yliopistokaupunkiin, sen Christ-Church-lukioon, missä hän myöskin saa apurahan. Sillä täälläkin vallitsee sama ahdas, rikkiviisauteen, turhiin väittelyihin ja hämäriin filosofisiin kaavailuihin taipuva henki kuin yleensä maan koko opetuslaitoksessa. Siitä huolimatta kokee hän kuitenkin hyöriä mukana ja suorittaakin tutkinnon toisensa jälkeen: v. 1656 saavuttaa hän alimman yliopistollisen arvon, baccalaureuksen, 2 vuotta myöhemmin tulee hänestä magister artium, v. 1660 kreikan ja 1662 puhetaidon aliopettaja; v. 1664 uskotaan hänelle siveysfilosofian opetustoimi, samalla kun hän koko ajan toimii englantilaisen lukiojärjestyksen mukaisesti nuorempien ylioppilaiden kaitsijana, "tutorina".
Vaikka nämä eri toimet erikoisine etuuksineen ovatkin nuorelle Lockelle hyvin tervetulleita, koska hän isänsä kuoltua v. 1660 on jäänyt varsin pieniin varoihin, ei hän kuitenkaan tunne saavansa sen ajan filosofisista harrastuksista eikä elämäntavasta hengelleen tyydytystä. Hän ei aivan yksinkertaisesti kykene käsittämään peripateetikkojen hämäriä selityksiä eikä niiden hyötyä, ja alkaa sentähden joutua epätoivoon henkisistä lahjoistaan. Kasvatusmietteittensä 166:nnessa pykälässä vakuuttaakin hän puhuvansa omasta kokemuksestaan, kun hän puhuu nuorista miehistä, jotka ovat taipuvaisia tulemaan alhaiseen käsitykseen joko opista yleensä tai itsestään ja jotka tuntevat kiusausta jättää opiskelunsa sikseen ja heittää kirjansa nurkkaan, koska ne eivät heidän mielestään sisällä mitään muuta kuin kuivia sanoja ja tyhjää helinää, tai jotka taas päättävät, että jos niissä todellista tietoa olisikin, heillä ei puolestaan ole tarpeeksi ymmärrystä niitä käsittämään.