§ 73. 1. Ei mitään seikkaa, joka heidän on opittava, saisi tehdä heille taakaksi tai sälyttää heidän suoritettavakseen pakollisena tehtävänä. Mitä ikinä tuolla tavoin toimeksi annetaan, tulee piankin kyllästyttäväksi, ja mieli kääntyy siitä pois, vaikka siihen olisi aikaisemmin ryhdyttykin joko huvitettuna tai välinpitämättömänä. Pankaapas vain lapsi piiskaamaan hyrräänsä jonakin määrättynä hetkenä joka päivä, joko hänen sitten tekee mielensä tai ei, vaatikaa sitä häneltä väistämättömänä velvollisuutena, johon hänen täytyy kuluttaa niin ja niin monta tuntia joka aamu ja ilta, ja katsokaa, eikö hän niillä ehdoilla piankin kyllästy kaikkiin leikkeihin. Eikö täysi-ikäisten laita ole sama? Mitä he tekevät mielellään omasta tahdostaan, eivätkö he väsy siihen niin, ett'eivät voi sitä enää sietää, heti kun he huomaavat sitä vaadittavan heiltä velvollisuutena? Lapset haluavat yhtä hartaasti näyttää, että he ovat vapaita, että heidän hyvät tekonsa johtuvat heidän omasta tahdostaan, että he ovat yhtä itsenäisiä ja riippumattomia kuin ken tahansa, ylpeinkin, teistä täysikasvuisista, ajatelkaa heistä sitten mitä tahdotte.

§ 74. 2. Tästä seuraa, että heitä on harvoin pantava tekemään sellaistakin, mihin on jo saatu heidät kernaasti suostumaan, muulloin kuin silloin, kun he tuntevat siihen halua ja taipumusta. Ken pitää lukemisesta, kirjoittamisesta, soittamisesta, y.m., huomaa kuitenkin olevan erinäisiä hetkiä, jolloin kaikki tuo ei häntä lainkaan huvita; ja jos hän silloinkin pakottautuu siihen, vaivaa ja rasittaa hän vain itseänsä aivan hyödyttömästi. Niin on lastenkin laita. Tätä heidän mielialojensa vaihtelua tulisi pitää tarkoin silmällä ja tarttua huolellisesti jokaiseen otolliseen halun ja mieltymyksen hetkeen; ja ell'eivät he osoittaudu itsestään kyllin usein innokkaiksi työhönsä, pitää teidän sattuvilla sanoilla herättää heissä sopiva mieliala, ennenkuin heitä mihinkään pakotetaan. Tätä en minä luule lainkaan vaikeaksi tehtäväksi ymmärtäväiselle kasvattajalle, joka on tutkinut hoidokkinsa luonnetta ja nähnyt hiukan vaivaa täyttäessään hänen päänsä sopivilla ajatuksilla, niin että nämä saavat lapsen pitämään kulloinkin käsillä olevasta työstä. Tällä tavoin säästetään suuret määrät aikaa ja vaivaa, sillä lapsi oppii kolme kertaa enemmän silloin, kun hän on "vireessä", kun hän taas tarvitsee kaksi sen vertaa aikaa ja ponnistusta, jos hän ryhtyy tehtäväänsä vastahakoisesti tai jos häntä siihen pakotetaan hänen tahtomattaan. Jos tähän kohtaan kiinnitettäisiin sellaista huomiota kuin siihen tulisi kiinnittää, voitaisiin antaa lasten leikkiä niin paljon kuin he jaksavat, ja kuitenkin jäisi heille kylliksi aikaa oppiakseen sitä, mikä on heidän ikänsä kykyjen mukaista. Mutta tällaisia seikkoja ei tavallinen kasvatusjärjestelmä ota huomioonsa, eikä hevillä voikaan ottaa. Vitsan raaka kuri on rakennettu toisille periaatteille, siinä ei ole mitään viehätysvoimaa, se ei välitä siitä, millainen on kulloinkin lasten mieliala, eikä se etsi halun ja taipumuksen otollisia hetkiä. Ja tosiaan: kun pakotus ja lyönnit ovat herättäneet lapsessa vastenmielisyyttä hänelle määrättyihin tehtäviin, olisi naurettavaa odottaa hänen omasta vapaasta tahdostaan jättävän leikkinsä ja ilomielin hakevan oppimisen tilaisuuksia; jota vastoin, jos asiat olisivat oikeassa järjestyksessä, minkä tahansa seikan oppiminen, johon heitä haluttaisiin saada, voisi muodostua heille yhtä paljon virkistykseksi leikistä, kuin leikkiminen on heille virkistystä oppimisesta. Ponnistukset ovat samat molemmin puolin. Eikä se seikka heitä vaivaakaan, sillä he haluavat olla toimessa ja puuhassa, ja muutos ja vaihtelu on heille luontaista huvitusta. Ainoa eroitus on, että he siinä, mitä me leikiksi nimitämme, toimivat omin päin ja käyttelevät ponnistustaan ja voimiaan (joita, sen voitte huomata, he eivät vähääkään säästä) aivan vapaasti, mutta kun on oppimisesta kysymys, pakotetaan, käsketään, ajetaan ja raastetaan heitä siihen. Sepä se tympäisee ja kylmentää heitä jo heti alussa; he kaipaavat vapauttaan. Mutta saakaapa heidät pyytämään kasvattajaansa opettamaan heille sitä tai tätä, kuten he usein pyytävät leikkikumppaneitaan, tämän tarvitsematta heitä käskeä, ja saakaapa heidät vakuutetuiksi siitä, että he lukiessaankin toimivat yhtä vapaasti kuin tehdessään mitä muuta tahansa, käyvät he siihenkin käsiksi yhtä kernaasti, eikä se tunnu lainkaan eroavan heidän muistakaan hommistaan ja leikeistään. Tällä tavalla, jos sitä huolellisesti noudatetaan, saadaan lapsi suorastaan haluamaan oppia kaikissa niissä aineissa, mitä hänelle tahdotaan opettaa. Vaikeimmin on tämä menetelmä, sen myönnän, sovellutettavissa perheen ensimmäiseen tai vanhimpaan lapseen; mutta kun hänet on kerran johdettu oikealle tielle, on helppo hänen avullaan viedä toisia minne tahdotaan.

§ 75. Vaikka onkin epäilemätöntä, että sopivin aika lasten oppia jotakin on se hetki, jolloin heidän mielensä on vireessä ja taipuu siihen kernaasti ja jolloin ei henkinen velttous tai ajatuksen voimakas kiintyminen johonkin muuhun asiaan tee heitä vastahakoisiksi ja penseiksi, niin on kuitenkin syytä kiinnittää huomiotansa kahteen seikkaan. 1. Ell'ei näitä hetkiä huolellisesti valvota ja tartuta niihin heti, kun ne palaavat, tai ell'eivät ne palaa niin usein kuin pitäisi, ei lapsen opettamista tule silti lyödä laimin eikä antaa hänen vajota totunnaiseen toimettomuuteen ja tulla siten yhä haluttomammaksi työhön. 2. Vaikka muiden asiain oppiminen käykin huonosti silloin, kun mieli joko ei ole vireessä tai askartelee muissa aatoksissa, on kuitenkin erinomaisen tärkeätä ja ponnistustemme arvoista opettaa henkeä hallitsemaan itseänsä ja saattaa se kykeneväksi oman valintansa mukaisesti irtautumaan jonkun seikan kiihkeästä seuraamisesta ja suuntautumaan helposti ja mielellään johonkin toiseen, tai milloin tahansa pudistamaan pois kankeutensa ja tarmokkaasti ryhtymään siihen, mihin järki tai toisten neuvot kehoittavat. Tähän on lapsiakin totutettava panemalla heidät joskus kokeelle silloin, kun he ovat velttoja ja haluttomia tai kun joku muu seikka vetää heidän ajatuksiansa toiseen suuntaan, ja koettamalla saada heitä kiintymään tarkoitettuun asiaan. Jos henki on näillä keinoin saatu pysyväisesti hallitsemaan liikkeitään, luopumaan sellaisista ajatuksista ja askareista, kuin tilaisuus vaatii, ja antautumaan ilman vastahakoisuutta ja häiriötä uusiin, vähemmän miellyttäviin tehtäviin, niin merkitsee tämä etu paljon enemmän kuin latina tai logiikka tai suurin osa siitä, niitä lapsia tavallisesti pakotetaan oppimaan.

§ 76. Koska lapset ovat vilkkaampia ja toimeliaampia siinä ijässä kuin milloinkaan enää koko elämänsä aikana, ja koska heistä on yhdentekevää, mitä he askaroivat, kunhan heillä vain on jotakin askaroimista, olisivat tanssi ja sarkahyppy[71] heistä aivan sama asia, jos mieltymyksen ja vastenmielisyyden syyt olisivat samat. Mutta jos lapset tuntevat vastenmielisyyttä sitä kohtaan, mitä me haluaisimme heille opettaa, on minun huomatakseni ainoana ja suurimpana syynä se seikka, että heitä pakotetaan siihen, että se tehdään heille työksi, että heitä sen takia kiusataan ja soimataan ja että he ryhtyvät siihen vain vavisten ja peläten, taikka jos he taas käyvät siihen kernaasti käsiksi, heitä pidetään siinä liian kauvan, niin että he ennättävät siihen kokonaan väsyä: kaikki tuo rajoittaa liiaksi sitä luonnollista vapautta, jota he niin äärettömästi rakastavat. Ja juuri tämä vapaushan yksin tuo heidän tavallisiin leikkeihinsä oikean nautinnon ja viehätyksen. Kääntäkää asia toiselle tolalle ja te saatte nähdä heidän piankin muuttavan harrastuksensa suuntaa, etenkin jos heidän edellään käyvät esikuvina ne, joita he kunnioittavat ja jotka he tunnustavat ylemmikseen. Ja jos se, mitä he näkevät toisten tekevän, järjestetään niin, että se houkuttelee heitä heidän ikäänsä ja asemaansa korkeammalle kuuluvana etuoikeutena, saavat kunnianhimo ja halu päästä yhä edemmäs ja ylemmäs ja tulla niiden kaltaiseksi, jotka ovat heitä korkeammalla, heidät ryhtymään työhön ja jatkamaan sitä tarmokkaasti ja iloisina, iloisina siitä, että he ovat käyneet käsiksi johonkin omasta ehdostaan, eikä tällöin heidän niin suuresti hellimänsä vapauden säilyttäminen ole heille suinkaan minään pienenä yllykkeenä. Jos kaikkeen tähän lisätään vielä yleisestä luottamuksesta ja kunnioituksesta johtuva tyydytys, olen minä taipuvainen luulemaan, ett'ei tarvita mitään muuta kannustajaa heidän harrastukselleen ja ahkeruudelleen, sikäli kuin näitä tarvitsee kannustaa. Myönnän kyllä, että siinä kysytään aluksi kärsivällisyyttä ja taitoa, lempeyttä ja tarkkuutta ja ymmärtäväistä johtoa. Mutta mitä varten teillä sitten olisi kasvattaja, ell'ei siinä tarvitsisi vaivaa nähdä? Mutta kun se on kerran saatu hyvään alkuun, seuraa kaikki muu helpommin kuin jotakin muuta ankarampaa ja jyrkempää kurinpitotapaa noudattaen. Eikä minun luullakseni olekaan vaikeata päästä siihen, eikä varmasti olekaan siellä, missä ei lapsilla ole huonoja esikuvia nähtävissään. Suurin vaara tässä suhteessa, niin pelkään, johtuu palvelijoista ja toisista vallattomista lapsista tai sellaisista paheellisista tai ajattelemattomista ihmisistä, jotka turmelevat lapset sekä omien huonojen tapojensa näyttämällä huonolla esimerkillä että antamalla heille yht'aikaa kaksi seikkaa, joita heidän ei tulisi milloinkaan saada samalla kertaa: tarkoitan hyljättäviä nautintoja ja kiitosta.

§ 77. Samoin kuin lapsia tulisi hyvin harvoin rangaista pieksemällä, samoin luulen minä alituisesta ja etenkin kiivastuneesta torumisesta olevan melkein yhtä pahoja seurauksia. Se vähentää vanhempain arvovaltaa ja lapsen kunnioitusta, sillä minä pyydän teitä aina muistamaan, että lapset osaavat jo varhain eroittaa kiivastumisen ja järjen toisistaan; ja niinkuin he eivät voi olla kunnioittamatta kaikkea, mikä johtuu jälkimmäisestä, samoin oppivat he piankin halveksimaan edellistä, tai jos se saakin aikaan hetkellistä pelästystä, laukeaa se pian, ja luontainen taipumus opettaa heidät helposti ylenkatsomaan sellaisia linnunpelättejä, jotka pitävät kyllä melua, mutta joita ei järki elävöitä. Kun vanhempain tulee estää lapsia vain suoranaisista pahoista teoista (joita näiden varhaisemmalla ijällä esiintyy vain harvoin), pitäisi katseen tai viittauksen riittämän nuhtelemaan heitä, milloin he sattuvat käyttäytymään sopimattomasti, tai jos sanoihin olisi joskus turvauduttava, tulisi niiden olla vakavia, ystävällisiä ja harkittuja ja tulisi niiden selvittää lapselle hänen virheittensä moitittavuus ja sopimattomuus, mieluummin kuin ehättää sättimään häntä niistä, sillä muutoin ei lapsi tajua kyllin perusteellisesti, suuntautuuko vihastuksenne enemmän häneen itseensä kuin hänen vikoihinsa. Kiivastunut toruminen johtaa tavallisesti käyttämään raakaa ja rumaa kieltä, ja siitä on lisäksi se paha seuraus, että se opettaa lapsillekin samanlaista puheenpartta ja antaa sille jonkunlaisen oikeutuksen: eivätkä he suinkaan häpeä tai aikaile viskoessaan muille samoja nimityksiä, joita heidän vanhempansa tai opettajansa ovat heille antaneet, koska heillä on niin hyvää tukea niiden käyttämisessä.

§ 78. Aavistanpa tässä saavani kuulla tämän vastaväitteen: "Kuinka, eikö siis lapsia teidän mielestänne saisi milloinkaan lyödä tai torua, olipa rikkomus mikä tahansa? Sehän olisi samaa kuin vapaiden ohjien antaminen kaikenlaiselle epäjärjestykselle." Eipä niinkään pahasti kuin luullaan, kunhan vain on seurattu oikeata suuntaa heidän mielensä ensimmäisessä muovailemisessa ja ylempänä mainitun kunnioittavan pelon istuttamisessa heihin vanhempiaan kohtaan. Sillä tarkemmin katsoen on kyllä jokainen huomaava, että pieksemisestä lähtee vain vähän hyvää, mikäli sen tuottama kipu on ainoa rangaistus, mitä siinä pelätään tai tunnetaan, sillä sen vaikutus heikkenee pian, ja sen mukana muisto siitä. Mutta on kuitenkin olemassa yksi virhe, ja vain yksi, jonka takia minun nähdäkseni olisi lapsia kuritettava selkäsaunalla, ja se on uppiniskaisuus tai kapinallisuus. Ja tässäkin soisin asian niin järjestetyksi, mikäli mahdollista, että selkäsaunan häpeä, eikä sen tuottama kipu, muodostaisi rangaistuksen tärkeimmän osan. Väärän teon ja ansaitun kurituksen häpeä on ainoa todellinen hyveelle sopiva pidäke. Vitsan aiheuttama kipu lakkaa pian ja unohtuu ja menettää ennen pitkää tottumuksen kautta kaiken peloittavan vaikutuksensa, ell'ei siihen liity häpeä. Olen kuullut erään ylhäisen henkilön lapsia pitävän kurissa pelon, että heiltä riisuttaisiin kengät, yhtä hyvin kuin toisia alituisesti uhkaavan vitsan kauhun. Jotakin tuontapaista rangaistusta pidänkin parempana kuin pieksemistä, sillä juuri rikkomuksensa tuottamaa häpeää ja siihen liittyvää epäsuosiota tulisi heidän pelätä enemmän kuin ruumiillista kipua, jos mielitte kehittää heissä tosiaankin vapaan ihmisen arvoista luonnetta. Mutta kovakorvaisuutta ja itsepintaista tottelemattomuutta on taltutettava voimalla ja lyönneillä, sillä siihen ei ole muuta keinoa. Mitä ikinä te käskettekin lasta tekemään tai kiellätte häntä tekemästä, joka tapauksessa on teidän katsottava, että teitä totellaan; siinä suhteessa ei saa tulla armo eikä vastarinta kysymykseen, sillä kun kerran teidän välillenne syntyy taidon koetus ja taistelu hallitsevasta asemasta, mikä tapahtuu heti, kun te käskette jotakin, eikä hän tottele, täytyy teidän ehdottomasti päästä voitolle, kuinka monta iskua siinä sitten tarvittaneenkaan, mikäli eivät viittaukset ja sanat auta, ell'ei tarkoituksenne ole elää siitä lähtien kokonaan riippuvaisena poikanne oikuista. Erään ymmärtäväisen ja hellän äidin, jonka minä tunsin, oli sellaisessa tapauksessa pakko antaa vitsaa pienelle tytölleen, joka oli juuri vast'ikään palannut kotiin imettäjältä, kahdeksan kertaa peräkkäin samana aamuna, ennenkuin hän sai masennetuksi lapsen uppiniskaisuuden ja taivutetuksi hänet tottelemaan muutamassa hyvin helpossa ja mitättömässä asiassa. Jos äiti olisi hellittänyt aikaisemmin ja pysähtynyt seitsemänteen selkäsaunaan, olisi hän turmellut lapsen ikipäiviksi ja voimattomilla lyönneillään vain vahvistanut tämän itsepäisyyttä, jota olisi ollut hyvin vaikea parantaa myöhemmin; mutta viisaasti pysymällä kerran tehdyssä päätöksessä taivutti hän tytön mielen ja notkisti hänen tahtonsa, mikä onkin kaiken kurituksen ja rangaistuksen ainoa tarkoitus; hän vakiinnutti arvovaltansa kerrassaan horjumattomaksi heti ensimmäisessä tilaisuudessa ja opetti näin tyttärensä aina jäljestäpäin tottelemaan ja alistumaan hyvin kernaasti kaikissa asioissa; sillä niinkuin tämä oli ensimmäinen kerta, niin oli se myös uskoakseni viimeinen, jolloin hänen oli pakko lyödä lastaan.

Vitsan käyttämistä olisi siis heti ensimmäisessä tarvittavassa tilaisuudessa jatkettava ja lujennettava hellittämättä siksi, kunnes on päästy täydellisesti voitolle, ja siten aluksi taivutettava lapsen mieli ja vakiinnutettava vanhempain arvovalta; sen jälkeen on kyllä vakava hellyys pitävä sen horjumatta pystyssä.

Jos tätä asiaa oikein ajateltaisiin, tulisivat ihmiset varovaisemmiksi vitsan ja kepin käyttämisessä, eivätkä enään olisi niin kärkkäitä pitämään selkäsaunaa ainoana varmana yleiskeinona, jota voi umpimähkään sovelluttaa kaikkiin tapauksiin, ja kuitenkin on varmaa, että ell'ei se tee hyvää, tekee se ainakin suurta vahinkoa; ell'ei se tehoa mieleen ja taivuta tahtoa, niin se vain paaduttaa syyllistä; ja mitä tuskia hänen onkaan sen takia kärsiminen, kiinnittää se häntä yhä lujemmin tuohon rakkaaseen uppiniskaisuuteensa, joka hankki hänelle tällä kertaa voiton ja joka valmistaa häntä vast'edeskin asettumaan vastarintaan ja toivomaan silloinkin menestystä. Täten on epäilemättä moni ymmärtämättömällä kurituksella kasvatettu itsepäiseksi ja pahansisuiseksi, moni, joka muutoin olisi ollut hyvin taipuisa ja helppo käsitellä. Sillä jos te rankaisette lastanne ikäänkuin se tapahtuisi vain teidän vihastuksenne aiheuttaneen virheen kostamiseksi, niin millä lailla vaikuttaa se hänen mieleensä, jota juuri oli parannettava? Ell'ei hänen virheeseensä yhtynyt itsepäistä pahansisuisuutta tai niskoittelevaa oikullisuutta, ei mikään siinä silloin vaatinut niin ankaria iskuja. Lempeä tai vakava huomautus riittää korjaamaan heikkouden, muistamattomuuden ja tarkkaamattomuuden hairaukset, eivätkä ne muuta tarvitsekaan. Mutta jos tahtoon olisi syntynyt suoranainen huono suunta, jos olisi kysymyksessä harkittu, päätetty tottelemattomuus, ei ole rangaistusta silloinkaan mitattava sen asian suuruuden tai pienuuden mukaan, missä se ilmeni, vaan sen vastarinnan mukaan, mikä siihen sisältyy ja mitä se yhä osoittaa isän määräyksille kuuluvaa kunnioitusta ja alistumista kohtaan; tätä alistumista on järkähtämättä vaadittava ja selkäsaunaa välihetkin niin kauvan jatkettava, että se lopulta tehoaa mieleen ja että te havaitsette totisen surun, häpeän ja tottelemisen aikeen merkkejä.

Tämä vaatii kuitenkin, sen myönnän, jotakin enempää kuin lasten määräämistä siihen tai tähän työhön ja heidän pieksemistään ilman sen enempiä mutkia, ell'ei sitä suoriteta, ja suoriteta juuri meidän mielemme mukaisesti. Se vaatii huolellisuutta, tarkkuutta, huomiokykyä ja perusteellista lasten luonteiden tutkimista ja heidän hairahdustensa kaikenpuolista punnitsemista, ennenkuin turvaudutaan sellaiseen rangaistukseen. Mutta eikö se ole parempi kuin alituinen vitsan käsitteleminen ainoana hallinnan välikappaleena? Ja eikö ole järjetöntä käyttää selkäsaunaa kaikissa tapauksissa, sovittaa sitä väärin ja tehdä siten tehottomaksi tämä viimeinen hyödyllinen parannuskeino silloin, kun sitä oikein tarvittaisiin? Sillä mitä muuta voi odottaa, kun sitä käytetään eroituksetta jokaisesta pikku hairauksesta? Kun erehdys aikamuotojen suhteellisuudessa tai väärin sijoitettu tavu säkeessä tuottaa ruoskan ankaran rangaistuksen hyvänluontoiselle ja ahkeralle pojalle yhtä varmaan, kuin tahallinen rikkomus jollekin uppiniskaiselle ja turmeltuneelle veijarille, niin mitenkä voidaan sellaisen kuritustavan odottaa tekevän hyvää vaikutusta mieleen ja ohjaavan sitä oikealle tielle? Ja sehän on kuitenkin se ainoa asia, josta on pidettävä huolta; kun siihen on päästy, tulee sen mukana kaikki muu itsestään, mitä vain halutaan.

§ 79. Missä ei tahdon väärää suuntaa ole korjattava, siinä ei siis lainkaan tarvita lyöntejä. Kaikki muut hairaukset, joista huolimatta mieli pysyy oikealla tolalla eikä kiellä isän tai kasvattajan hallintaa ja arvovaltaa, ovat vain erehdyksiä, ja ne voi useimmiten jättää kokonaan huomioonottamatta; tai jos niihin kiinnitetään huomiota, eivät ne tarvitse muuta kuin neuvon, ohjauksen ja moitteen lieviä parannuskeinoja siihen asti, kunnes niiden jatkuva ja tahallinen halveksunta osoittaa, että vika on itsessään mielenlaadussa ja että ilmeinen tahdon turmeltumus on heidän tottelemattomuutensa juurena. Mutta milloin tahansa ilmenee uppiniskaisuutta, joka on avonaista uhmailua, ei sitä saa sivuuttaa ilman muuta eikä lyödä laimin, vaan on se heti ensi kerran esiintyessään masennettava ja tukahdutettava; siitä vain on pidettävä huolta, ett'ei tapahdu erehdystä ja että kysymyksessä on tosiaankin uppiniskaisuus, eikä mikään muu.