§ 204. Seuraavassa sijassa suosittelisin minä maalla asuvalle säätyläiselle tätä yhtä työtä, tai mieluummin näitä kahta, nimittäin kasvitarhanhoitoa tai maanviljelystä[185] yleensä sekä puun muovailemista kirvesmiehenä, puuseppänä tai sorvarina, sillä nämä tarjoavat sopivaa ja terveellistä virkistystä luku- tai liikemiehelle. Sillä koska henki ei siedä alituista saman asian harrastamista samalla tavalla, ja koska istumatöitä tekevillä tai lueskelevilla ihmisilläkin tulisi olla sellaisia harjoituksia, jotka samaan aikaan hauskuttaisivat heidän mieltään ja hankkisivat heidän ruumiilleen liikettä, en tiedä muita, jotka olisivat siinä suhteessa parempia maalaissäätyläiselle kuin nämä kaksi, niistä kun aina toinen tarjoaisi hänelle puuhaa silloin, kun sää tai vuodenaika pidättäisi häntä toisesta. Sitäpaitsi voi hän, jos hän on taitava toisessa niistä, ohjata ja opastaa puutarhuriansa; jos taas toisessa, voi hän keksiä ja valmistaa paljon sekä miellyttäviä että hyödyllisiä esineitä, vaikk'en minä suosittelekaan tätä hänen ponnistelujensa päämääränä, vaan ainoastaan houkutteluna niihin, koska hänen mielensä kääntäminen hetkeksi hänen muista, vakavammista ajatuksistaan ja askareistaan hyödyllisen ja terveellisen ruumiinliikkeen avulla on minun päätarkoitukseni siinä suhteessa.

§ 205. Muinaisajan suuret miehet ymmärsivät erinomaisen hyvin yhdistää ruumiillisen työn ja valtion asiain hoitamisen, eivätkä pitäneet arvoaan alentavana harjoittaa toista virkistyäkseen toisesta. Ja puuha, joka näyttää yleisimmin askarruttaneen ja hauskuttaneen heidän vapaita hetkiään, oli maanviljelys. Juutalainen Gideon kutsuttiin eloa puimasta, samoin kuin roomalainen Cincinnatus auran kurjesta johtamaan sotajoukkoja heidän isänmaansa vihollisia vastaan; ja selvää on, ett'ei heidän taitava varstan tai auran käyttelynsä eikä heidän kuntonsa näiden työkalujen hoitelemisessa suinkaan vähentänyt heidän asetaitoansa eikä tehnyt heitä kykenemättömämmiksi sodan tai hallituksen toimiin. He olivat suuria sotapäälliköitä ja valtiomiehiä samoin kuin maanviljelijöitäkin. Cato Vanhempi, joka oli suurella menestyksellä hoitanut kaikkia tasavallan korkeita virkoja, on jättänyt meille omasta kädestään todistuksen siitä, kuinka täydellisesti hän oli perehtynyt maalaisasioihin;[186] ja muistaakseni piti Kyros puutarhanhoitoa niin vähän valtaistuimen arvoa ja mahtavuutta alentavana, että hän näytti Ksenophonille avaraa, kokonaan hänen itse istuttamaansa hedelmäpuukenttää[187]. Muinaisajan historialliset kertomukset ovat sekä juutalaisten että pakanain keskuudessa täynnään tämäntapaisia todistuksia, jos olisi tarpeellista suositella hyödyllisiä virkistyskeinoja esimerkkien avulla.

§ 206. Älköön suinkaan luultako minun erehtyvän, kun minä nimitän näitä tai muita niiden kaltaisia käsityöharjoituksia hauskutteiksi ja virkistyskeinoiksi, sillä virkistys ei ole toimettomana istumista, kuten jokainen voi huomata, vaan jonkun väsyneen ruumiinosan lepuuttamista tehtävää muuttamalla; ja ken arvelee, ett'ei hauskuutta voi olla kovassa ja ankarassa ponnistelussa, hän unohtaa metsästäjäin aikaisen nousemisen, rasittavan ratsastuksen, kuumuuden, kylmyyden ja nälän, ja kuitenkin on metsästys, kuten tietty, ylhäisimpienkin miesten säännöllisenä virkistyksenä. Kaivaminen, istuttaminen, oksastaminen tai muut sentapaiset hyödylliset askareet olisivat täydellisesti yhtä huvittavia kuin nuo turhanaikaiset muotihauskutuksetkin, jos ihmiset vain saataisiin ensin niistä nauttimaan, mihin tottuminen ja perehtyminen johonkin käytännölliseen toimeen piankin veisi jokaisen. Enkä minä epäilekään olevan ihmisiä, joita alinomaa houkuttelevat korttien ääreen tai johonkin muuhun peliin sellaiset henkilöt, että he eivät voi näiltä mitään kieltää, mutta jotka ovat väsyneempiä näihin huvituksiin kuin mihinkään elämänsä vakavimpaankaan työhön, vaikka peli olisikin ollut sellainen, ett'ei heillä luonnostaan ollut mitään sitä vastaan ja että he saattoivat joskus käyttää sitä mielelläänkin virkistyksenään.

§ 207. Peli, johon arvohenkilötkin ja etenkin naiset kuluttavat niin paljon aikaansa, on minun nähdäkseni selvä todistus siitä, ett'eivät ihmiset voi olla täydelleen toimettomia: heidän täytyy aina puuhata jotakin, sillä kuinka istuisivat he muutoin niin monet tunnit kiusautumassa sellaisessa askartelussa, joka tavallisesti tuottaa heille enemmän harmia kuin mielihyvää heidän siihen kerran kietouduttuaan? Varmaa onkin, ett'ei peli jätä jälkeensä vähintäkään tyydytystä niille, jotka ottavat sen päätyttyä asiaa ajatellakseen, eikä myöskään hyödytä ruumista eikä sielua millään tavalla. Jos se taas iskee niin syvältä, että se koskee heidän omaisuuttansa, niin on se jo silloin ammattia, eikä enää virkistystä, ammattia, missä vain harvat niistä, joilla on jotakin muutakin elääkseen, menestyvät. Ja parhaimmassakin tapauksessa harjoittaa onnellinenkin peluri siinä varsin kurjaa ammattia, koska hän täyttää taskunsa hyvän maineensa kustannuksella.

Virkistys ei merkitse mitään henkilöille, jotka eivät tunne mitään hommaa tai askarrusta ja jotka eivät kulu eivätkä väsy varsinaista kutsumustaan harjoittaessaan. Taitoa kysytään ihmisten virkistysajan järjestämisessä siten, että se lepuuttaisi ja virkistäisi sitä ruumiinosaa, joka on ollut työssä ja joka on uupunut, ja kuitenkin samalla tähtäisi hetkellisen huvin ja huojennuksen ohella sellaiseen, mistä voisi myöhemmin olla hyötyä. Vain turhamaisuus ja ylpeily mahtavuudesta ja rikkaudesta ovat tuoneet nuo hyödyttömät ja vaaralliset ajanvietteet, kuten niitä nimitetään, muotiin, ja saaneet ihmiset uskomaan, ett'ei minkään hyödyllisen toimen oppiminen ja siihen käsiksi käyminen voi olla soveliasta huvitusta säätyläiselle. Se juuri on nostanut kortit, pelinoppaset ja juomisen niin suureen arvoon maailmassa, ja monen monet tuhlaavat joutohetkensä niiden ääressä enemmän yleisen tavan pakotuksesta ja koska heillä ei ole mitään parempaakaan puuhaa vapaan aikansa toimettomuuden poistamiseksi, kuin sen todellisen huvin takia, mitä he niistä saavat. He eivät voi kantaa joutilaan ajan kuollutta painoa käsissään, eivätkä osaa tottua täydellisen toimettomuuden synnyttämään ikävään, ja kun he eivät ole oppineet mitään suositeltavaa käsityötä, joka voisi heitä huvittaa, turvautuvat he aikaansa tappaakseen niihin yleisesti käytettyihin, typeriin tai turmiollisiin keinoihin, joista järkevä mies sai vain hyvin vähän hauskuutta, ennenkuin tottumus hänet pilasi[188].

§ 208. Minä en sano tätä siinä mielessä, ett'en minä sallisi säätyläisnuorukaisen milloinkaan antautua ikäistensä ja arvoistensa toverien seurassa yleisesti käytettyihin viattomiin huvituksiin. Minä toivoisin niin vähän hänen olevan siinä määrin juron ja nyreän, että minä haluaisin kehoittaa häntä innokkaammin kuin tavallisesti suosimaan kaikkia niitä ilonpitoja ja huvituksia, jotka ovat hänen seurapiireissään vallalla eikä milloinkaan osoittamaan taipumattomuutta ja vastenmielisyyttä, jos hänen toivotaan ottavan johonkin osaa, kunhan se vain soveltuu säätyläiselle ja kunnialliselle miehelle. Mutta kortteihin ja pelinoppasiin nähden minä katson turvallisimmaksi ja viisaimmaksi olla opettelematta ainoatakaan peliä niillä ja siten jäädä kykenemättömäksi joutumaan mihinkään tekemisiin näiden vaarallisten kiusausten ja kallisarvoisen ajan turmiollisten hävittäjäin kanssa. Mutta vaikka minä näin annankin armon huolettomalle, hilpeälle keskustelulle ja kaikille käytetyille sopiville huvittelutavoille, niin sanon minä sittenkin, että nuorelle miehelle jää vakavilta ja tärkeämmiltä puuhiltaan aikaa riittävästi melkein minkä tahansa käsityön oppimiseen. Johtuu vain harrastuksen eikä suinkaan joutohetkien puutteesta, ett'eivät ihmiset ole saavuttaneet taitoa useampaan kuin yhteen työhön, ja kuitenkin veisi yksi ainoa tunti tuollaiseen huvitteluun säännöllisesti joka päivä käytettynä miehen lyhyessä ajassa paljoa pitemmälle, kuin hän osaa kuvitellakaan, ja ellei siitä olisikaan muuta hyötyä, kuin että se poistaisi nuo tavalliset paheelliset, turhanpäiväiset ja vaaralliset ajanvietteet muodista ja osoittaisi, ett'ei niitä lainkaan tarvita, ansaitsisi se jo yksistään tästä syystä edistämistä. Jos ihmisiä jo nuoruudestaan alkaen vieroitettaisiin siitä laiskottelevasta vetelehtimisestä, joka saa heidät tottumuksen voimasta hyödyttömästi hukkaamaan hyvän osan elämäänsä ilman tointa ja ilman hauskuutta, jäisi heille kylliksi aikaa kätevyyden ja taidon hankkimiseen sadoissa töissä, jotka eivät olisi heille vähimmäksikään haitaksi, vaikka ne olisivatkin etäällä heidän varsinaisesta kutsumuksestaan. Ja sentähden onkin luullakseni tästä ja muista ylempänä[189] mainituista syistä laiskaa, halutonta mielenlaatua, joka toimetonna uinailee päivät pääksytysten, kaikkein vähimmin nuorisossa suosittava tai siedettävä. Se on oikeata sairaan ja terveydeltään murtuneen ihmisen tilaa, eikä sitä olisi suvaittava kenessäkään, missä ijässä hän onkaan ja mihin säätyyn hän kuuluneekaan.

§ 209. Ylempänä lueteltuihin taitoihin voidaan vielä lisätä hajuaineiden valmistus, kiiltomaalaus, kaiverrus ja erilaiset raudan, vasken ja hopean muovailemistavat; ja kun useimmat säätyläisnuorukaiset viettävät huomattavan osan aikaansa suurissa kaupungeissa, voisivat he opetella leikkaamaan, hiomaan ja kiinnittämään jalokiviä tai harrastaa valo-opillisten lasien tahkoamista ja hiomista[190]. On mahdotonta, ett'ei kukin tapaisi niin monen monien älykkäiden käsitöiden joukosta ainakin yhtä, joka häntä miellyttäisi ja huvittaisi, ellei hän ole sitten perinjuurin laiska tai turmeltunut, mitä taas ei voida otaksua, jos on noudatettu oikeata kasvatustapaa. Ja kun hän ei voi aina opiskella, lukea eikä seurustella, jää hänelle hänen tavallisten harrastustensa ohella monta hetkeä, jotka, ellei niitä käytetä tällä tavalla, käytetään huonommin. Sillä minä olen sitä mieltä, että nuori mies haluaa harvoin istua täydelleen liikkumattomana ja toimettomana; jos hän näin tekee, on se virhe, joka on korjattava.

§ 210. Mutta jos eksytetyt vanhemmat näiden epämiellyttäviltä soinnahtavien nimien käsityö ja ammatti peloittamina eivät voisi sietää lastensa harjoittavan mitään sentapaista, niin on kuitenkin olemassa muuan ammattia lähentelevä taito, jota he asiaa harkittuaan tulevat pitämään ehdottoman tarpeellisena poikiensa oppia.

Vaikk'ei kauppakirjanpito olekaan sellainen taito, että se todennäköisesti auttaisi säätyläistä hankkimaan itselleen rikkauksia, niin ei ehkä ole toista hyödyllisempää ja tehokkaampaa keinoa sen omaisuuden säilyttämiseksi, mikä hänellä jo on. Huomataan harvoin, että se, joka pitää tiliä tuloistaan ja menoistaan ja siten näkee säännöllisesti taloudellisten asiainsa kulun, päästäisi ne hunningolle; ja epäilemätöntä minun mielestäni onkin, että moni mies alkaa suistua kohti tuhoaan, ennenkuin hän huomaakaan, tai jatkaa samaa vauhtia, minkä on kerran ottanut, vain siitä syystä, että häneltä puuttuu juuri tuo huolenpito tai sen taito. Minä neuvoisinkin sentähden kaikkia säätyläisiä perusteellisesti oppimaan kauppakirjanpitoa eikä luulemaan sitä taidoksi, joka ei kuulu heille, koska se on saanut nimensä liikemiehiltä ja koska nämä ovat sitä etupäässä harjoittaneet.

§ 211. Kun nuori herramme on kerran saavuttanut tarpeellisen kirjanpitotaidon, joka on enemmän järkeä kuin laskemiskykyä kysyvä tehtävä, on ehkä paikallaan, että hänen isänsä vaatii häntä siitä lähtien sovittamaan sitä kaikkiin asioihinsa. Ei niin, että minä tahtoisin hänen merkitsevän muistiin jokaisen viinimitan tai rahaa vieneen pelin: yleinen menojen nimitys riittää varsin hyvin sellaisille seikoille; enkä minä myös toivoisi hänen isänsä pitävän niin tiukkaa valvontaa näistä tileistä, että hän ottaisi niistä aihetta moittia hänen kulunkejaan; hänen tulee muistaa, että hän oli itsekin kerran nuori mies, eikä hänen pidä suinkaan unohtaa niitä ajatuksia, mitä hänellä oli silloin, eikä poikansa oikeutta ajatella samoin ja vaatia myönnytystä samanlaiseen käyttäytymiseen. Kun minä siis tahtoisin nuoren säätyläisen pitävän tiliä, ei se suinkaan tapahdu tämänlaisen rajoituksen hankkimiseksi hänen menoilleen (sillä mitä hänen isänsä hänelle kerran antaa, siihen tulisi hänen samalla luovuttaa hänelle täydellinen hallitsemisoikeus),vaan sen takia, että hän tottuisi jo varhain niin tekemään ja että se kehitettäisiin hänessä luonnolliseksi ja juurtuneeksi tavaksi jo hyvissä ajoin, koska sen säännöllinen harjoittaminen on oleva hänelle niin hyödyllinen ja tarpeellinen koko hänen elämänsä varrella. Muuan venetsialainen aatelismies, jonka poika kieriskeli isänsä rikkauden ylenpalttisuudessa ja joka huomasi poikansa kulunkien kasvavan tavattoman korkeiksi ja suhdattomiksi, käski varainhoitajaansa vastaisuudessa antamaan tälle vain niin paljon rahaa, kuin hän viitsisi laskea sitä nostaessaan. Tätä ei ehkä moni pitäne kovinkaan tehokkaana nuoren ylimyksen tuhlailujen hillikkeenä, koska hän sai vapaasti niin paljon rahaa, kuin hän vain viitsi laskea. Mutta se saattoikin nuorukaisen, joka ei ollut tottunut mihinkään muuhun kuin nautintojen etsimiseen, hyvin ankaraan pulaan, joka lopulta johdatti hänet näihin kohtuullisiin ja terveellisiin mietteisiin: "Jos on minulle jo näin suuri vaiva pelkässä rahojen laskemisessa, jotka aijon tuhlata, niin mitä ponnistusta ja puuhaa maksoikaan esi-isilleni ei ainoastaan niiden laskeminen, vaan myös niiden kokoaminen?" Tämä järkevä ajatus, jonka oli herättänyt hänessä tuo pieni pakollinen vaivannäkö, vaikutti niin tehokkaasti hänen mieleensä, että se sai hänet pysähtymään ja siitä lähtien hoitamaan hyvin omaisuuttansa. Se ainakin täytyy jokaisen myöntää, ett'ei mikään ole siinä määrin omiansa pitämään miestä oikeissa rajoissa kuin säännöllinen kirjanpito, joka hetki hetkeltä asettaa hänen silmiensä eteen hänen asioittensa tilan.