[7] Locke käyttää tässä tuota niin yleisesti tunnettua säettä Juvenaliin kauniista kymmenennestä satiirista:
Orandum est, ut sit mens sana in corpore sano.
(Tulee rukoilla, että olisi terve sielu terveessä ruumiissa).
Heti alusta alkaen haluaa siis Locke merkitä kannakseen, että ruumiin kasvatus on yhtä tärkeä kuin sielun ja luonteen.
[8] Tämän ehkä hiukan yksipuolisen ajatuksen omaksuivat myöhemmät valistusajan filosofit erikoisella innostuksella. Niinpä antaa Voltaire murhenäytelmässään Zaire (1732), tahtoessaan saarnata uskonnollista suvaitsemattomuutta ja intoilua vastaan, pääsankarittaren julistaa (1,1), että lapsuudessa saatu kasvatus muodostaa kokonaan meidän tunteemme, tapamme, uskomme, joten on järjetöntä ruveta niin satunnaisen seikan takia tuomitsemaan yhtä enempää kuin toistakaan. Helvétius, joka pitää itseään Locken opetuslapsena, johtaa vielä pitemmälle tämän väitteen kasvatuksen kaikkivallasta: "Kaikki ihmiset syntyvät yhdenvertaisina ja samoilla kyvyillä varustettuina, ja kasvatus yksinään muodostaa erilaisuudet heidän välilleen" ( Älystä, 3:s esitelmä). Locke itse ei kuitenkaan katsele asiaa näin ehdottomasti, vaan lausuu edempänä (§ 66), ett'emme voi toivoakaan muuttavamme kokonaan lasten luonnetta kasvatuksella, koska Jumala on kuhunkin sieluun painanut oman, lähtemättömän leiman, jota voidaan ehkä hieman muovailla, mutta ei kokonaan poistaa tai muuttaa. Sitäpaitsi ymmärtää Locke kasvatuksella kaikkia niitä vaikutteita, mistä tahansa ne tullevatkin, jotka yhteisesti muodostelevat lapsen herkkää mieltä, samaten kuin hän antaa suuren merkityksen harjoituksen voimalle.
Rousseau myöntää myös: "Vain luonto kirjoittaa lähtemättömin piirtein". ( Émile, III).
[9] Kuten tietty, opiskeli Locke suurella hartaudella myös lääketiedettä, vaikk'ei hän koskaan harjoittanutkaan sitä taitoa ammattina, rajoittaen sen vain lordi Shaftesburyn perheeseen ja eräisiin satunnaisiin tapauksiin. Hyvältä ystävältään Sydenhamilta, käytännöllisen lääketaidon suurelta uudistajalta, lienee hän saanut yhtä ja toista uudenaikaisimpiin mielipiteisiinsä. Hänen maineensa lääkärinä oli kuitenkin niin suuri, että Englannin kuningaskin kysyi v. 1698 hänen neuvoansa. Olipa hän v. 1669 kirjoittanut erikoisen tutkielmankin lääketieteestä: De Arte Medica, joka periaatteiltaan läheisesti liittyy hänen muihin tieteellisiin harrastuksiinsa.
[10] Locke tiesi kokemuksesta, mitä huono tai hyvä terveys merkitsee. Useamman kerran esti rintatauti, jota hän poti koko ikänsä, häntä ottamasta vastaan korkeita valtiollisia toimia, lähettilään paikkoja Saksassa ja Espanjassa y.m. Terveyttään hoitaakseen teki hän v. 1675 ensimmäisen matkansa Ranskaan ja vietti vuoden Montpellierssä, ja samasta syystä oli hänen pakko mahdollisuuden mukaan välttää Lontoon sumuista ilmaa. Mutta toiselta puolen tiesi hän myöskin, mitä järkiperäinen hoito, varovaisuus ja huolellisuus voivat vaikuttaa heikkoonkin ruumiiseen: hän eli, niinkuin sanottu, 72 vuoden vanhaksi.
[11] Gentlemen: ranskaksi "les gens du monde", suomeksi ehkä parhaiten "säätyläiset", koska sanalla englanninkielessä tarkoitetaan hyvästä perheestä lähteneitä ja hyvän kasvatuksen ja sivistyksen saaneita henkilöitä, eikä suinkaan rajoituta yksinomaan aatelismiehiin, kuten saksalainen käännös "Edelleute" luulottelisi. (Vrt. erikoisesti § 217 tästä arvoluokittelusta). Aikansa katsantokannan mukaisesti kohdistaa Locke huomionsa etupäässä säätyläislasten kasvatukseen, mikä seikka ilmenee usein hänen esityksessään. Unohtaa ei kuitenkaan tule, että Locke tahtoo pidettäväksi huolta köyhänkin kansan lapsista erikoisissa n.s. työkouluissa (working schools), joista hän on kirjoittanut seikkaperäisen suunnitelman, kuuluessaan kuninkaalliseen "Kauppa- ja Siirtomaavaliokuntaan".
[12] Tämä tarina on otettu kolmannella vuosisadalla j.Kr. eläneen kreikkalaisen sofistin Klaudios Ailianoksen teoksesta Kirjavia Tarinoita (VII, 6).